Nylund ja Chernov Finnish Junior Tennis Tourin osakilpailuvoittoihin Kotkassa

20.1.2014  |  12:37

Finnish Junior Tennis Tour laajeni tämän vuoden alusta niin, että alle 21-vuotiaat pääsevät osallistumaan kilpailusarjan kisoihin. Osakilpailuja on kaikkiaan neljä.  Joulukuussa pelattavaan Mastersiin kutsutaan neljästä kuuteen pelaajaan vuosittaisesta osallistujamäärästä riippuen. Masters pelataan Turussa Jarkko Nieminen Areenalla.
Ensimmäinen osakilpailu käytiin 17.-19.1. Kotkan Tennishallissa Smash-Kotkan järjestämänä.

Nylund ja Humaloja naisten finaalissa

Naisten kaksinpeliin osallistui 13 pelaajaa, joista sijoitettuja olivat TaTS:n Milka-Emilia Pasanen (1.) sekä hvsläiset Lila Humaloja (2.), Elina Joronen (3.) ja Nanette Nylund (4.).
Tämä nelikkö etenikin välieriin, joissa Nylund voitti Pasasen 6-2, 7-5 ja Humaloja Jorosen 6-2, 6-2.
Loppuottelusta tuli hyvätasoinen ja jännittävä. Nylund voitti ensimmäisen erän 6-1, mutta Humaloja nousi hienosti toisessa erässä, jonka vei 7-5. Kolmannen erän vei viime talven USA:ssa treenannut Nylund 6-3.
Naisten nelinpeliin ei tullut riittävästi ilmoittautuneita eikä luokkaa näin pelattu.

Kotkalaiset jylläsivät miesten luokissa

Miesten kaksinpeliin osallistui 15 pelaajaa; kisan ykkössijoitettu, järjestävän seuran Boris Chernov, aloitti kisan puolivälieristä ja oli koko turnauksen vakuuttava. Hän ei menettänyt erääkään kolmessa ottelussaan. Boriksen ennakkoon pahin haastaja, seurakaveri Ville-Petteri Ahti, joutui vetäytymään kaksinpelistä lievän polvivamman takia, vaikka nelinpeliin sitten osallistuikin. Kakkoseksi sijoitettu VT:n Elmo Kekkonen koki välierissä 6-7, 2-6 tappion Smash-Kotkan 16-vuotiaalle Valtteri Ahdille, ja Chernov voitti välierissä kolmossijoitetun HVS:n Patrick Kaukovallan 6-4, 6-1.
Chernovin turnausvoitto irtosi melko helposti nuoremmasta Ahdista luvuin 6-1, 6-4.
Miesten nelinpeliin tuli viisi paria. Siinä Ahdin veljekset Ville-Petteri ja Valtteri olivat hyvässä vedossa ja täydensivät isäntäseuran hienoa viikonloppua voittamalla loppuottelussa LVS:n Oskari Niemisen ja KoTS:n Emil Koskikurun 6-0, 6-1.

Seuraava osakilpailu on 28.-30.3. Meilahden liikuntakeskuksessa Helsingissä, jossa sen järjestää HLK:

Finnish Junior Tennis Tour
1.osakilpailut
17.-19.1.2014 Kotkan tennishalli
Järj: Smash-Kotka

Luokkien loppuottelutulokset
Miehet
2p Boris Chernov Smash-Kotka – Valtteri Ahti Smash-Kotka 61 64
4p Valtteri ja Ville-Petteri Ahti Smash-Kotka – Emil Koskikuru KoTS/Oskari Nieminen LVS 60 61
Naiset
2p Nanette Nylund HVS – Lila Humaloja HVS 61 57 63

 

Nanette Nylund

Jaa:

Seuraava uutinen: Berner kolmannelle kierrokselle… →