Niklas-Salminen Finnish Tour -voittopotilla ammattilaiskisoihin

24.4.2017  |  12:46

  

Finnish Tour starttasi uudistuneena Vaasasta 21.-23. huhtikuuta. Miehissä voittoon nousi Patrik Niklas-Salminen ja naisissa Milka-Emilia Pasanen.

Kilpailusarjan palkintorahat ovat 2017 ennätyksellisen suuret, sillä miehissä jaettiin kaikkiaan 5 000 euroa ja naisissa 2 500.

– Raha ei motivoi minua, vaan itse peli. Mutta toki tällaiset palkintorahat ovat erittäin hyvä plussa. En ole urallani vielä koskaan kuitannut yhtä hyvää summaa viikosta, saati viikonlopusta, 2 000 euroa voittanut Niklas-Salminen sanoo.

– Tämän summan ansiosta voin kiertää enemmän ammattilaiskisoja ja ottaa matkoille myös valmentajaa mukaan, Niklas-Salminen kiittelee.

Hän voitti loppuottelussa Lauri Kiiskin 7-6 (6), 6-4.

– Oli tosi tiukka matsi, joka olisi voinut mennä kummin päin vain. Tosi laadukasta tennistä. Pelasin tiukoissa tilanteissa, kuten ensimmäisen erän tiebreakissa, hyvin ja sain toiseen erään hyvän alun, Niklas-Salminen sanoo.

Wasa Tennis-Club isännöi Finnish Touria aiemmilta vuosilta tutulla lämmöllä. Panostukset näkyivät kilpailun luonteessa, joka oli saanut aiempaa arvokkaamman säväyksen.

– Oikein positiivinen fiilis jäi viikonlopusta kaikin puolin, Niklas-Salminen miettii.

Hän suuntaa seuraavaksi Italiaan, jossa aloittaa massakauden Jarkko Nieminen Tennis Academyn leirillä. Sen jälkeen ohjelmassa on yksi ITF Future- ja yksi ATP Challenger -kilpailu, joten Niklas-Salmista ei nähdä Kaarinan Finnish Tourilla.

– Niiden perään on tarkoitus pelata Italiassa vielä kolmas kisa, joko Future tai Challenger.

 

Naisten loppuottelussa pelasivat ykkössijoitettu Milka-Emilia Pasanen ja sijoittamaton Emilia Hartman, joka pudotti välierässä toiseksi sijoitetun Ella Leivon loppuottelusta. Pasanen vei voiton 6-1, 6-0.

 

Tulokset: http://tennisassa.fi/modules/system/stdreq.aspx…

 

Seuraavat Finnish Tour -osakilpailut:

 

19.-21.5. Kaarina, ÅLK

26.6.-2.7. Helsinki, GVLK (SM-kilpailut)

14.-16.7. Hanko, HTK

25.-27.8. Lahti, LVS (naiset) & Hämeenlinna, HTS (miehet)

6.-8.10. Helsinki, Smash-Tennis

12.-19.12. Kotka, Smash-Kotka (SM-kilpailut)

Jaa:

Seuraava uutinen: Ilmoittaudu Kaarinan tuomarikoulutukseen… →