Nieminen voitti, Suomi 1-0 johtoon Davis Cupissa

7.4.2006  |  18:30

Paukku ja Louk Sorensen kentällä

Suomi aloitti Davis Cupin isännän ottein, kun Jarkko Nieminen selätti Irlannin kakkospelaajan Kevin Sorensenin suoraan kolmessa erässä. Erät Niemiselle 6-4, 6-4, 6-2. Runsaslukuinen yleisö Talin lehtereillä sai todistaa ammattilaisen rutiinivoiton. 

Ottelu alkoi tunnustellen molempien pitäessä syöttönsä tilanteeseen 2-2 saakka, kunnes Nieminen mursi Sorensenin syötön. Kun Nieminen piti omat syöttövuoronsa, riitti yksi murto ensimmäisen erän voittoon.

– Tavoitteeni oli voittaa ottelu suoraan kolmessa erässä ja se toteutui. Peli vapautui kun sai ensimmäisen murron, ja pystyin parantamaan peliäni koko ottelun ajan.

Toisessakin erässä nähtiin yksi syötönmurto Niemisen toimesta, nyt tilanteessa 3-3. Kolmannessa erässä irlantilainen putosi suomalaisen kyydistä heti erän alussa.

– Kaveri pelasi hyvin, pysyi tempossa mukana ja syötti yllättävän hyvin, etenkin ykkössyöttöjä. Tämän ottelun perusteella sanoisin, että hän olisi rankingissa 200 joukossa, Nieminen kehui rankingissa sijalta 647 löytyvää vastustajaa.

– Missään vaiheessa ei ollut hätää tai stressiä, pystyin pitämään omat syöttövuoroni helposti ja sain keskittyä murtamaan kaverin syöttöä.

Perjantain toisessa kaksinpelissä kohtaavat Juho Paukku ja Louk Sorensen.
(Marko Mettenranta)

Jaa:

Seuraava uutinen: Irlanti tasoitti Davis… →