Nieminen kohtaa Hewittin US Openissa

7.9.2005  |  10:30

Ensimmäinen suomalainen GS-kisan puolivälierissä

Jarkko Nieminen on edennyt neljällä voitolla vuoden viimeisen Grand Slam-turnauksen, US Openin, miesten kaksinpelin puolivälieriin, kahdeksan parhaan joukkoon. Nieminen kukisti tiistaina Louis Armstrong –stadionilla New Yorkissa Espanjan Fernando Verdascon suoraan kolmessa erässä luvuin 6-3, 7-6(6), 6-3. Kahden vasurin ottelu kesti alle kaksi tuntia. Espanjalainen teki ottelussa 66 pakottamatonta virhettä ja syötti kahdeksan kaksoisvirhettä. Hän haki voittopisteitä vähän joka tilanteesta lyöntien karatessa pitkiksi ja leveiksi. Jarkolle ei tuplia tullut ja pakottamattomia virheitäkin oli vain 14.
Nieminen ja Verdasco kohtasivat kolmannen kerran, voitot ovat nyt Niemisen eduksi 2-1.
Jarkko Nieminen on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on edennyt kaksinpelissä Grand Slam-kisan puolivälieriin. Neljännelle kierrokselle on suomalaisista edennyt Veli Paloheimo Australian avoimissa vuonna 1990.
Nieminen kohtaa puolivälierissä kolmanneksi sijoitetun Australian Lleyton Hewittin. Miehet ovat tätä ennen kohdanneet kaksi kertaa, molemmat kerrat ovat vuodelta 2002. Cincinnatin turnauksessa Hewitt voitti luvuin 2-6, 6-2, 6-3, ja Pariisin sisäturnauksessa 6-2, 6-4.
Vuonna 1999 poikien US Openin voittanut Nieminen on viimeinen miesten kaksinpelissä mukana oleva vasuri, turnauksen alussa heitä oli 15. Edellisen kerran vasenkätinen pelaaja eteni US Openissa näin pitkälle vuonna 1997, Marcelo Rios oli puolivälierissä ja Greg Rusedski finaalissa.

Jaa:

Seuraava uutinen: Hewitt kukisti Niemisen… →