Naisten Norpe Tennisliigaan noussut Oulun Verkkopalloseura tavoittelee playoff-paikkaa

13.9.2014  |  19:28

Oulun Verkkopalloseura pelasi viime keväänä liigakarsinnoissa, mutta jäi ensimmäisenä ulos Norpe Tennisliigasta. Loppukesästä Porin Verkkopalloseura ilmoitti luopuvansa sarjapaikastaan ja näin oululaisille aukesi portti liigaan. Heti paikan varmistuttua OVS lähti pelaajakaupoille ja sai riveihinsä kovan vahvistuksen, kun Tampereen Tennisseuraa viime kaudella edustanut Milka-Emilia Pasanen liittyi joukkueeseen. Uusimmalla rankinglistalla sijalla 6 oleva Milka-Emilia on erinomainen apu oululaisille. Seuran omista kasvateista joukkueessa pelaavat 16-vuotias Suomen rankingissa sijalla 14 oleva Monica Malinen, hänen siskonsa Jessica sekä vasta 12-vuotias Elli-Roosa Uusitalo. Joukkuetta valmentaa Merike Stamberg, joka on tarvittaessa valmis myös itse pukemaan pelipaidan päälle.

OVS:n tavoitteena on päästä jatkoon alemmasta alkulohkosta, kertoo seuran toiminnanjohtaja Tommi Nissinen. Naisten liiga on jaettu kahteen alkulohkoon. OVS sijoitettiin nousijajoukkueena alempaan, josta kaksi parasta pääsee playoff-otteluihin.

Oulu kantaa harteillaan vastuun pohjoisen Suomen menestyksestä. Itse asiassa voidaan sanoa, että Oulu edustaa naisten liigassa melko eksoottista leveyspiiriä, sillä seuraavaksi pohjoisin joukkue tulee Tampereelta. On hienoa, että perinteikkään tenniskaupungin joukkue nähdään taas korkeimmalla sarjatasolla.

OVS:llä on hyvät mahdollisuudet lunastaa tavoitteensa ja päästä jatkoon alkulohkostaan. Helsinkiläisen GVLK:n nousu liigaan ja keväällä karsinnoissa olleen Smash-Kotkan vahvistuminen tekevät lohkosta erittäin mielenkiintoisen. Neljäntenä lohkossa pelaa Espoon Verkkopalloseura. Tässä lohkossa yksikin erä voi ratkaista eron pudotuspelien ja putoamiskarsinnan välillä. Toimituksen arvio on, että oululaiset edustavat menestyksekkäästi puolta Suomea ja voittavat oman lohkonsa edeten playoff-otteluihin.

Naisten Norpe Tennisliiga alkaa yhdellä ottelulla 20.9.2014. Muut joukkuet aloittavat 27.9.2014. Liigassa pelaa kahdeksan joukkuetta ja esittelemme jokaisen ennen kauden alkua.

Lue lisää www.norpetennisliiga.fi

Jaa:

Seuraava uutinen: HVS hakee Emma… →