Muutoksia alle 10-vuotiaiden kilpailutoimintaan liittyen 1.1.2021

8.12.2020  |  10:20  |  Seurat

Ilmainen kilpailulisenssi

Vuonna 2021 10 vuotta täyttävät tai sitä nuoremmat juniorit voivat hankkia itselleen ilmaisen kilpailulisenssin. Tennisliitto haluaa tällä uudistuksella tukea nuorimpien junioreiden kilpailemista. Lisenssi lunastetaan omasta pelaajaprofiilista Tennisässässä. Kilpailulisenssin omaaminen on edellytys viralliseen kilpailutoimintaan osallistuttaessa.

9-vuotiaiden ranking poistuu

  • 1.1.2021 ei julkaista enää 9-vuotiaiden rankingia, eikä kilpailuvuonna 9 vuotta täyttävät tai sitä nuoremmat saa mistään otteluista pisteitä
    • vastustaja saa pisteet tason 1 mukaan
    • kun pelaaja siirtyy ikäluokkaan, jossa ranking julkaistaan, lähtee hän tasolta 1 liikkeelle
  • Muutoksella pyritään kohti yleismaailmallista käytäntöä (jota myös kansainvälinen tennisliitto ITF ja Tennis Europe tukevat), että nuorimmissa ikäluokissa ei lasketa rankingia. 9-vuotiaiden ikäluokassa ei ole mitään kilpailuja, joissa rankingilla sijoitettaisiin. Tuemme ajatusta, että nuorimpia junioreita ei vielä tarvitse laittaa kansallisesti järjestykseen. Tärkeintä on kehittyä pelissä ja saada positiivisia kokemuksia. Pelaajat kehittyvät eri tahtiin ja aloittavat eri aikaan. Tämä muutostoive on tullut myös lapsia valmentavilta henkilöiltä.
  • Tehty muutos on osa tulevaa suurempaa rankinguudistusta, joka toteutetaan vuoden 2022 alusta alkaen. Samassa yhteydessä pohditaan myös 10-vuotiaiden rankingin poistoa.

Sopivia kilpailuja

Tennis on peli, johon kuuluu kiinteästi otteluiden pelaaminen. Pelaajan innostumista ja kehittymistä tukee parhaiten oikeantasoisiin kilpailuihin osallistuminen. Tasaisten ja useiden otteluiden kautta opitaan uusia taitoja. Tekniikka ja peliajatus kehittyvät parhaiten pelaajalle oikeankokoisilla kentillä ja oikeanlaisilla palloilla pelattaessa.

Vinkkejä kisavalintoihin kannattaa pyytää omalta valmentajalta. Hän tuntee parhaiten pelaajan tason. Tutustu myös lasten kilpailujärjestelmän kuvauksen täältä.

Ensimmäisiä pelikokemuksia kannattaa hankkia oman seuran sisäisistä pelitapahtumista. Sen jälkeen pelitaso huomioiden osallistua mini- ja miditennisluokkiin. Esimerkiksi Tykkimäki-kilpailut takaavat pelimahdollisuuksia ympäri Suomen. Jo hieman kilpailleet voivat osallistua 9-vuotiaiden Miditourin kilpailuihin, joissa jokainen saa useamman lyhennetyn ottelun. Pelitason kehittyessä kannattaa osallistua 10-vuotiaiden Cinia JGP -sarjaan. Useat seurat järjestävät myös mielekkäitä päivän kestäviä kansallisia kilpailuja, joissa pelaajat saavat useamman ottelun.

Jaa:

Seuraava uutinen: Porvoon Verkkopalloseura etsii… →