Mailapelien kouluyhteistyöhanke jatkuu

28.2.2017  |  16:55

Tennis-, sulkapallo-, squash-, pöytätennis- ja racketlonliittojen Mailapelit varhaiskasvatuksen ja koulupäivän liikunnallistamisen tukena -hankkeelle haettiin kahta jatkovuotta, joista ensimmäinen on varmistunut. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt vuonna 2016 käynnistyneen hankkeen jatkamiseen 50 000 euron avustuksen lukuvuodelle 2017-2018 liikunnallisen elämäntavan edistämisen valtakunnallisessa hankehaussa.

Hanke kehittää, kasvattaa ja yhtenäistää tenniksen, sulkapallon, squashin ja pöytätenniksen lajiliittojen kouluihin ja päiväkoteihin kohdistuvaa toimintaa. Lajien pelaamista kouluilla ja päiväkodeilla tehostetaan tapahtumien ja lajiesittelyiden kautta sekä opettajia kouluttamalla ja opetusmateriaalia valmistamalla. Tavoitteena on tuoda vahvasti samoihin perustaitoihin perustuvat mailapelit lasten liikuttamisen avuksi ja lisätä samalla yhteistyötä koulujen ja seurojen sekä eri mailapelien seurojen välillä.

Ensimmäisen vuoden aikana toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Tapahtumat ja opettajankoulutukset on otettu ilolla vastaan. Tilausta etenkin varhaiskasvatus- ja alakouluikäisten lasten pelaamista mallittaville tapahtumille ja koulutuksille on riittänyt. Hankeen mailapelikiertue on vieraillut Turussa, Porissa, Kuopiossa, Oulussa ja Tampereella, joissa kiertueen mailapelitapahtumiin on osallistunut yli 3000 lasta ja 500 opettajaa ja vanhempaa. Lisäksi tenniksen, sulkapallon, squashin ja pingiksen koulukäyttöön on liittojen järjestämissä ilmaisissa koulutuksissa tutustunut 250 opettajaa ja opettajaksi opiskelevaa. Toimintaa järjestämässä on lajiliittojen mukana ollut 24 mailapeliseuraa.

Keväällä 2016 mailapelien yhteisiä tapahtumia järjestetään vielä Lahdessa, Joensuussa, Espoossa, Vantaalla sekä Helsingissä. Yhteisen kiertueen lisäksi jokainen lajiliitto organisoi omat koulukiertueensa, joissa lapsille tarjotaan mahdollisuus tutustua lajeihin koulun tiloissa tai mailapelihalleilla. Päiväkoti- ja koululaistapahtumien tavoitteena on lisätä paitsi liikkumista ja harrastamista myös havainnollistaa, kuinka helpoilla harjoitteilla ja lapsille suunnitelluilla välineillä pelaaminen onnistuu tilassa kuin tilassa ja kehittää lasten perusliikuntataitoja hauskalla ja motivoivalla tavalla. Mailapeleistä saakin oivaa lisäohjelmaa niin väli- kuin liikuntatunneille!

Jatkossa koulu-, päiväkoti- ja perhetapahtumia laajennetaan ja lisätään. Tavoitteena on löytää kestävät toimintamallit, joilla mailapelit olisivat mukana koulujen ja kuntien tapahtumakalenterissa ja arjessa aiempaa kattavammin ja säännöllisemmin. Opettajankoulutuksia jatketaan ja seurayhteistyötä tiivistetään ja kehitetään.

Kiitos kaikille toimitaan osallistuneille. Pelit jatkuvat, kentällä nähdään!

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote myönnetyistä tuista:
www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2017/02/liikunnallinen_elamantapa_2017.html

Mailapelien opetusmateriaali: www.mailapelit.fi
Mailapelien yhteishanke facebookissa: www.facebook.com/mailapelit.fi/

Jaa:

Seuraava uutinen: Otto Virtanen suomalaisten… →