Uutiset
M.Kontinen ja Suomalainen Suomen mestareiksi
1.7.2013 | 06:35
HVS:n Micke Kontinen voitti viime kesänä ensimmäisen miesten kaksinpelin mestaruutensa ulkokentillä Pajulahdessa ja lähti nyt kakkossijoitettuna puolustamaan titteliä Kulosaaressa, Helsingissä, jossa GVLK oli järjestäjänä.
Micke eteni loppuotteluun suvereenisti: hän menetti neljässä ottelussa vain kaksi peliä kun otti voitot Satan Ilja Orresta 60 61, ÅLK:n Eero Vasasta 60 60, HVS:n Santtu Leskisestä 60 60 ja välierissä KarTen Anssi Raasiosta 60 61.
-Olisi ollut varmasti hyväksi saada tiukempia otteluita alle ennen finaalia Juhoa vastaan, totesi Micke. – Tiesin, että hänen kanssaan en ihan helpolla selviä.
Micke viittasi loppuotteluvastustajaansa TCT:n Juho Paukkun, kisan kolmossijoitettuun, joka hänkin selvitti ensimmäiset ottelut helposti voittamalla KTS:n Roope Korhosen 62 60 ja HVS:n Panu Virtasen 60 61. Puolivälierissä voitto TaTS:n Lauri Kiiskistä tuli 76 63 ja välierissä sitten ykkössijoitetusta Smashin Timo Niemisestä 76 64.
-Olen ennen tätä finaalia hävinnyt Juholle neljästi enkä ole voittanut erääkään, laski Micke.
Loppuottelusta Kontisen ja Paukun välillä tulikin liki kolmituntinen, hyvätasoinen ja varsin runsaslukuista yleisöä hienosti viihdyttävä. Juho Paukku vei ensimmäisen erän tie-breakissa 7-4 ja näytti jo hetken siltä, että hän ottaisi viidennen voiton Mickestä, mutta tämä otti toisen erän nimiinsä luvuin 6-4. Kolmannen erän alussa Micken keskittyminen hieman herpaantui ja peli notkahti, mutta mitä pidemmälle erä eteni, sitä tiukemman otteen Micke sai pelistä ja sinetöi lopulta toisen miesten Suomen mestaruutensa luvuin 6-3.
Vaikka ottelu oli tiukka, pelaajat ottelivat sen fair play -hengessä. Micke korjasi pari tuomarin out-tuomiota ja pisteet pelattiin uudelleen. Muutamat läpilyönnit saivat – puolin ja toisin – vastustajalta ”hyvä lyönti -tyyppisen kommentin.
-Viime vuonna voittamani mesteruus tuntui tietysti aivan erityiseltä, kun se oli urani ensimmäinen, mutta tämä toinenkin maistuu hyvältä, sanoi Micke Kontinen.
Hän on kolmisen kuukautta tehnyt yhteistyötä valmentaja Tuomas Ketolan kanssa, joka jatkaa edelleen valmentajana myös TaTS:ssa. He ovat sovittaneet aikataulunsa yhteistyölle sopiviksi.
-Meillä on lähtenyt yhteistyö varsin hyvin käyntiin, kiitteli Micke. – Tuomaksen kanssa olen jo saanut pari peliäni vaivannutta asiaa kuntoon.
Micke on vihdoin päässyt myös häntä pitkään vaivanneista vammoista eroon. Harjoitteluun ja kilpailemiseen hän voi nyt panostaa niin kuin ammattilaisen kuuluukin.
Miesten nelinpelin mestaruuden voitti ykkössijoitettu pari PVS:n Tuomas Manner ja KarTen Anssi Raasio, jotka kukistivat sijoittamattomat KTS:n Juuso Laitisen ja HVS:n Ristomatti Lannen ottelutie-breakissa 10-8.
Naisten kaksinpelin ulkokenttien Suomen mestaruus on ollut viime vuosinaa tieukasti TaTS.n naisten hallussa: sen ovat voittaneet 2009 Ella Leivo, 2010 Saana Saarteinen, 2011 jälleen Ella Leivo ja viime vuonna Tanja Tuomi.
Tamperelaiset olivat nytkin vahvasti esillä: Johanna Hyöty (4.) yllätti Ella Leivon (2.) välierissä 64 16 60 ja kaavion yläosassa Tanja Tuomi (3.) eteni välieriin. Tanja ei kuitenkaan päässyt puolustamaan mestaruutta loppuotteluun, sillä ykkössijoitettu Smashin Piia Suomalainen otti hänestä 64 62. Finaalissa Johanna Hyöty taipui Piialle vielä selvimmin numeroin 60 63.
Ulkokenttien naisten mestaruus on Piia Suomalaiselle vasta kolmas, sillä useasti SM-kisojen aikaan hän on kisannut ulkomailla. Piian aiemmat Suomen mestaruudet ovat vuosilta 2002 ja 2008. Sisäkentiltä Piia on voittanut kultaa vuosina 2005 ja 2006.
Naisten nelinpelin mestaruudesta kävi kisaa kahdeksan paria. Kärkisijoitetut parit hävisivät avausottelunsa junioripareille; Ella Leivo ja HVS:n Heini Salonen (1.) ottelutie-breakissa HVS.n Lila Humalojalle ja Olivia Pimiälle sekä Johanna Hyöty ja Mari-Liis Parmas (2.) Tanja Tuomalle ja TaTS:n Roosa Timoselle. Lila ja Olivia olivat jo lähes kiinni kultamitaleissa, mutta tappio tuli loppuottelun ottelutie-breakissa 6-10 Smashin parille Cecilia Estlander/Katja Verho.
Sekanelinpelissäkin oli seitsemän paria. Kakkossijoitetut tamperelaissisarukset Annika ja Henrik Sillanpää voittvat seurakaverinsa TaTS:n Jennifer Holmbergin ja VT:n Tuomas Männistön.
Nämä parit ovat hallinneet ulkokenttien sekanelinpelien mestaruuksia. Holmberg/Männistö ovat mestareita vuosilta 2009 ja 2010, Sillanpäät vuodelta 2011. Viime vuonna tähän kilpailuluokkaan ei tullut riittävästi osallistujia, joten Sillanpäät uusivat edellisen mestaruutensa.
Yleisten luokkien Suomen mestaruuskilpailut
24.-30.6.2013 Kulosaari, Helsinki
Järj. GVLK
Loppuottelutulokset
Kaksinpelit
Micke Kontinen HVS – Juho Paukku TCT 67(4) 64 63
Piia Suomalainen Smash – Johanna Hyöty TaTS 60 63
Nelinpelit
Tuomas Manner PVS/Anssi Raasio KarTe – Juuso Laitinen KTS/Ristomatti Lanne HVS 61 46 [10-8]
Cecilia Estlander/Katja Verho Smash – Lila Humaloja/Olivia Pimiä HVS 63 16 [10-6]
Annika ja Henrik Sillanpää TaTS – Jennifer Holmberg TaTS/Tuomas Männistö VT 36 64 [10-3]
Jaa: