Löfmanille ensimmäinen ATP-piste – katso videohaastattelu

26.5.2021  |  13:39  |  Raportit, Videot

Kouvolassa on käynnissä miesten $15,000 ITF-ammattilaisturnaus, Play.fi Open, jossa koettiin keskiviikkona iloisia suomalaishetkiä. 19-vuotias Aleksi Löfman eteni toiselle kierrokselle ja saavutti uransa ensimmäisen ATP-pisteen.

KAAVIOT & OTTELUOHJELMA

Villin kortin turnauksen saanut Löfman kohtasi toisen suomalaisen villikortti-pelaajan Hermanni Tiaisen. Kahden isosyöttöisen pelaajan kohtaamisesta odotettiin ennakkoon tasaväkistä ja ottelusta muodostuikin tiukka. Ottelu aloitettiin ulkokentillä, jossa olosuhteet olivat erittäin haastavat kovan tuulen ja pienen tihkusateen johdosta. Tiainen hallitsi olosuhteet alkuun paremmin ja otti avauserän nopeasti 6-2.

Toisessa erässä osat kääntyivät Löfmanin kiihdyttäessä 5-2 johtoon. Tässä tilanteessa sade yltyi enemmän ja siirsi ottelut Kouvolan Tennishallin sisäkentille. Sisäolosuhteissa Löfmanin vire jatkui ja hän kirjasi tulostaululle lukemat 2-6, 6-3, 6-4.

– Tuntuu todella hyvältä ja helpottavalta. Aloitin ottelun kohtalaisen kankeasti ja Hermanni puolestaan oli heti alusta hyvin liikkeellä. Ulkona olivat haastavat olosuhteet, jotka Hermanni myös hallitsi alkuun paremmin. Pelini ei kuitenkaan tuntunut älyttömän huonolta, sain sitten hiljalleen kasattua otteeni, kertoi Löfman.

– Sisälle siirryttäessä ajattelin, että haen sen yhden murron ja sen pitäisi riittää. Hermanni on tunnetusti hyvä syöttäjä. Sainkin kaksi murtoa ja johdin 5-2, mutta meinasin tehdä lopusta vielä jännän. Hieman alkoi jännittämään, mutta onneksi sain tarvittavat hyvät syötöt loppuun, sanoi Löfman.

Löfman lopetti ottelun läpisyöttöön toisella ottelupallollaan. Ei mihin tahansa, vaan oikeakätisenä pelaajana kakkosruutuun syötettyyn sisältä ulospäin kiertävään syöttöön.

– Suora syöttö ei tänään uponnut ihan parhaalla tavalla ja näin, että Hermanni oli vähän kauempana vastaanottamassa. Oli pakko yrittää vähän uutta kuviota ja heittää pieni ananas siihen, päätti tyytyväinen Löfman.

Jaa:

Seuraava uutinen: Virtanen, Löfman ja… →