Lo-Te voitti P10v ja JTS T10 SM-liigacupit

28.5.2013  |  17:02

T10 -liigacupin voittivat JTS:n tytöt, vas. Vilma Koponen ja Emma Kuusisto, ÅLK:n hopeamitalistit Olivia Tuominen ja Lotta Nurminen sekä heidän vieressään pronssimitalistit Lo-Ten Stella Remander ja Agda Laakso. Kuvasta puuttuvat toisen pronssia voittaneen joukkueen, Smashin, Kia Kauppila ja Rania Kinnunen.                            Kuva: Reino Jokinen

 Helsingin Lawn-Tennis Klubi HLK oli Lohjan Tennarissa pelatussa P10-vuotiaiden SM-liigacupissa kahdella joukkueella. Kumpikin joukkue eteni hienosti välieriin, joista kuitenkin toiset joukkueet menivät loppuotteluun.
Kotikentällään pelanneet Lo-Ten Juuso Nieminen, Herman Virtanen ja Oskar Stumpf voittivat HLK:n kakkosjoukkueen 3-0 ja HLK:n ykkösjoukkue koki 1-2 tappion Tampereen Tenniseuran joukkueelle.
Loppuottelussa TaTS:n Nikolai Hakala ja Lo-Te Juuso Nieminen pelasivat tiukan kolmieräisen Nikolain viedessä
joukkueensa 1-0 johtoon. Herman Virtanen tasoitti finaalin 1-1:een voitolla Iivari Lehmusmäestä. Ratkaisevan nelinpelin veivät lohjalaiset kolmessa erässä ja ottivat näin Suomen mestaruuden.

Sijoittamaton Jyväskylän Tennisseuran joukkue Vilma Koponen ja Emma Kuusisto eteni T10-vuotiaiden tyttöjen SM-liigacupin loppuotteluun voittamalla ensin TaTS:n ja välierissä kakkossijoitetun Lo-Ten. Loppuottelussa jyväskyläläiset saivat vastaansa ykkössijoitetut ÅLK:n tytöt. JTS:n Vilma Koponen kukisti ykkösten ottelussa ÅLK:n Olivia Tuomisen, mutta kakkosten ottelussa ÅLK:n Lotta Nurminen oli vähällä siirtää ratkaisun nelinpeliin.  JTS:n Emma Kuusist0, joka pelasi tässä
liigacupissa elämänsä ensimmäiset kilpaottelut  kuitenkin kesti ja voitti kolmannen erän tie-breakin.

Poikien 10 SM-liigacup 2013
24.-26.5.2013 Lohja

Loppuottelu
Lo-Te – TaTS 2-1

Nikolai Hakala TaTS – Juuso Nieminen Lo-Te 62 16 76
Herman Virtanen Lo-Te – Iivari Lehmusmäki TaTS 61 62
Nieminen/Virtanen Lo-Te – Hakala/Lehmusmäki TaTS  75 06 76
Välierät
Lo-Te – HLK2 3-0

Juuso Nieminen Lo-Te – Benjamin Ylinen HLK2 62 62
Herman Virtanen Lo-Te – Lukas Linnankoski HLK2 16 61 76
Oskar Stumpf/Virtanen Lo-Te – Linnankoski/Ylinen HLK2 76 62
TaTS – HLK 2-1
Nikolai Hakala TaTS – Teemu Aho HLK 63 64
Milos Vujasinovic HLK – Iivari Lehmusmäki TaTS 62 63
Hakala/Lehmusmäki TaTS – Aho/Vujasinovic HLK 75 61

Tyttöjen 10v SM-liigacup 2013
24.-26.5.2013 Lohja

Loppuottelu
JTS – ÅLK1  2-0
Vilma Koponen JTS – Olivia Tuominen ÅLK 61 60
Emma Kuusisto JTS – Lotta Nurminen ÅLK 36 64 76
Välierät
JST – Lo-Te 2-1

Vilma Koponen JTS – Agda Laakso Lo-Te 62 63
Stella Remander Lo-Te – Emma Kuusisto JTS 62 63
Koponen/Kuusisto JTS – Laakso/Remander Lo-Te 62 75
ÅLK1 – Smash 2-1
Olivia Tuominen ÅLK – Kia Kauppila Smash 62 63
Rania Kinnunen Smash – Lotta Nurminen ÅLK 62 64
Nurminen/Tuominen ÅLK – Kauppila(Kinnunen Smash 46 75 76

Lohja-Tenniksen P10v-joukkue, joka voitti SM-liigacupin kotikentällään Lohjan Tennarissa, vas. Herman Virtanen, Juuso Nieminen ja Oskar Stumpf.                                                                                                             Kuva Reino Jokinen

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Annika Sillanpäälle tappio… →