Lanne ja Orpana metsästävät Tampereelta tuplakultaa

14.12.2016  |  12:01

Kuva: Heidi Koivunen/STL

 

Tenniksen sisäkenttien yleiset SM-kilpailut pääsevät tänään kunnolla vauhtiin Tampereella, kun naisten ja miesten kaksinpelien pääsarjat, nelinpelit ja sekanelinpeli alkavat.

– Paikalla on Suomen parhaimmisto muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Olemme satsanneet paljon oheispalveluihin ja näytämme otteluita perjantaista lähtien suorana kahdelta kentältä, Veli Paloheimo Tampereen Tennisseurasta kertoo. 

Ulkokenttien SM-hopeamitalisti Patrick Kaukovalta loukkasi ranteensa viime viikonlopuna Norpe Tennisliigassa ja joutuu siksi jättämään kilpailun väliin. 

Ykköseksi sijoitettu, Davis Cupeista tuttu Henrik Sillanpää saa jo ensimmäisellä kierroksella vastaansa nuoren Emil Ruusuvuoren, joka varmisti vuoden neljällä juniorikilpailuvoitollaan paikkansa 2017 Australian avointen poikien pääsarjassa. Toiseksi sijoitettu, 2015 SM-voittaja Lauri Kiiski ottelee puolestaan avausottelussa hyvässä vireessä olevaa Otto Virtasta vastaan.

Kolmanneksi on sijoitettu Eero Vasa ja neljänneksi vahvasti kotimaan kentillä pelannut Harri Heliövaara. Ulkokenttien hallitseva Suomen mestari Ristomatti Lanne on palannut Yhdysvalloista yliopistomaailmasta kotiin ja kamppailee tiukasti menestyksestä. 

 

”Tähtäimessä kulta”

Naisissa kärkeen on sijoitettu tamperelaiskolmikko Ella LeivoTanja TuomiMilka-Emilia Pasanen. Neljänneksi sijoitettuna pelaa Oona Orpana, joka on tehnyt polvileikkauksen jälkeen voitokkaan paluun kilpakentille. Orpana voitti 2016 Suomen mestaruuden jo ulkokentillä.

– Viime vuonna sisäkenttien SM-kisat jäivät loukkaantumisen vuoksi väliin, mutta nyt tähtäimessä on ilman muuta kulta, Orpana sanoo.

15-vuotiaan Orpanan kansainväliset ITF-turnaukset ovat sujuneet niin mallikkaasti, että hänellä on mahdollisuudet päästä tyttöjen Grand Slam -kilpailuihin jo ensi vuonna. 

– Lisää pisteitä tarvitaan vielä, ja niitä lähden hakemaan heti tammikuussa Euroopan ITF-kilpailuista.

SM-kilpailut on samalla vuoden viimeinen Finnish Tour -osakilpailu. Naisissa kiertueen voitosta taistelevat Ella Leivo ja Orpana, ja miehissä Lauri Kiiski ja Harri Heliövaara.

 

Seuraa SM-kilpailuita suorana (perjantaista 16.12. alkaen): https://livestream.com/accounts/8743539 

Tulokset ja kaaviot: https://www.tennisassa.fi/direct.aspx?area=kj&oper=kilp&id=2298

Jaa:

Seuraava uutinen: SM-Tampere: Vasa, Heliövaara,… →