LähiTapiola Street Tennis oli tänäkin vuonna menestys

5.6.2018  |  16:25  |  Artikkeli, Yhteistyökumppanuudet

LähiTapiola Street Tennis -lajiesittelykiertue on vakiintunut osaksi tenniskevättä. Tänä vuonna kouluille suunnattu kiertue järjestettiin jo seitsemännen kerran. Kyseessä on Suomen Tennisliiton ja tennisseurojen järjestämä ja LähiTapiolan tukemana hanke. Lajiesittelytilaisuuksissa lapset pääsevät kokeilemaan tennistä helppojen ja hauskojen harjoitusten avulla. Kiertue käynnistyi maaliskuussa ja viimeiset tilaisuudet järjestettiin viimeisellä kouluviikolla.

Tänä vuonna kiertue vieraili 110:llä koululla 33:lla paikkakunnalla. Tilaisuuksissa tennistä pääsi kokeilemaan noin 15 000 lasta. Seuroja oli mukana 32. Lajiesittelytilaisuuksien vastaanotto kouluissa oli tänäkin vuonna hyvin positiivinen.

– Erittäin myönteinen kokemus jäi sekä minulla että lapsilla. Täysi kymppi! Opetus oli ammattimaista ja toteutettu innostavalla tavalla lasten ikä huomioiden. Kaikilla oli hauskaa. Suosittelen tätä lämpimästi, totesi espoolaisen Toppelundin koulun opettaja Minna Kainulainen.

Myös seuroissa kiertue on otettu tärkeäksi osaksi toimintaa. Se mahdollistaa luontevan yhteistyön koulujen kanssa ja mahdollisuuden saada uusia, innokkaita tenniksen harrastajia.

– Olemme olleet mukana useampana vuotena ja tänäkin vuonna konsepti toimi hyvin. Tämä on juuri sitä strategiamme mukaista matalan aloituskynnyksen toimintaa. Oppilaat olivat innoissaan ja meille tuli koulukäyntien myötä yli 20 ilmoittautumista alkeisleirille, kertoo Hangon tenniskerhon toiminanjohtaja Risto Alen.

– Olimme järjestämässä tänä vuonna seitsemää tapahtumaa, joissa pelasi noin 1000 lasta. Lapset olivat innolla mukana ja meillekin tuli koulukäynneiltä kesäleirille mukaan reilu 20 lasta. Kaikki sellaisia, jotka eivät ole aiemmin pelanneet. Ehdottomasti olemme mukana ensi vuonnakin, kertoo vantaalaisen Valko-Pallon Mikko Viljanen.

Myös Tennisliitolle kyseessä on tärkeä toiminnan muoto.

-On hienoa saada uusia lapsia innostumaan tenniksestä. Haluamme myös auttaa kouluja antamalla ideoita ja esimerkkejä miten tennistä voi pelata koulussa. Ilman seuroja kiertue ei toteutuisi, joten seurojen aktiivisuus on ollut avainasemassa, että kiertueesta on muodostunut niin laajalle levinnyt konsepti. Pitkäjänteinen yhteistyö LähiTapiolan kanssa on antanut mahdollisuuden tähän. Hienoa, että LähiTapiola näkee tämän toiminnan arvon, kertoo Tennisliiton seurapalvelupäällikkö Henrik Zilliacus.

– LähiTapiolalle on tärkeää, että saamme nuoret ja lapset liikkumaan. Koulujen, seurojen, Tennisliiton ja LähiTapiolan yhteistyö on toiminut mainiosti. Joka vuosi mukaan on tullut yhä enemmän kouluja, ja koululaisten innostus on ollut kyllä tarttuvaa. On myös arvokasta, että tennistähtemme Henri Kontinen ja Jarkko Nieminen ovat olleet joka vuosi mukana esittelemässä koululaisille tennistä mukavana liikuntakokemuksena, toteaa LähiTapiolan yritysvastuusta, sponsoroinnista ja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Arto Heinonen.

Jaa:

Seuraava uutinen: Lasten kilpailujärjestelmä –… →