Kuopion Tennisseura: Miesten A-luokan rahakilpailu Väinölänniemellä 7.-9.6.

24.5.2019  |  10:17  |  Seurat

Kuopion Tennisseura (KTS) järjestää Kuopion Rahakisan Väinölänniemen laadukkailla ja komeilla massakentillä 7.-9.6. Miesten A-luokan kaksinpelissä on voittajalle tarjolla 2088 euroa.

Järjestäjät toivottavat kaikki pelaajat ympäri Suomen tervetulleiksi pelaamaan ja seuraamaan kovien pelureiden otteita A-luokassa.

– Viime vuoden Vänärin 60v-juhlakisasta jäi hyvä fiilis ja päätimme jatkaa perinnettä tänä vuonna, jotta saisimme Suomen kärkipelaajia näyttämään osaamista savolaisille junioreille ja vähän vanhemmillekin tenniksen ystäville, kertoi kisajärjestäjän puolesta Taneli Tenhunen.

Tenhunen kertoo, että he kokevat tärkeäksi rahakilpailuiden järjestämisen myös kansallisella tasolla, jotta suomalaiset kärkipelaajat voivat pelata järkevistä palkinnoista kotimaassa ja saada sitä kautta työstään korvauksen.

– Palkintosummat riippuvat A-luokan osallistujamäärästä. Jos saadaan täysi 16 pelaajan kaavio on voittajan palkintopotti 2088 euroa. Vähintään 8 pelaajan kaaviollakin pääsee kilpailemaan 1000 euron voittopotista, eli kannattaa ehdottomasti matkustaa kesäkuussa Kuopijjoon, päätti Tenhunen.

A-luokkaan pelaajat otetaan mukaan tasoluettelon mukaan. A-luokan palkintosummat:

16 kaavio
1. 2088 €
2. 500 €
3. ja 4. 250 €

Vähintään 8 kaavio
1. 1000 €
2. 400 €
3. ja 4. 150 €

Turnauksessa pelataan myös 10-, 12- ja 14-vuotiaiden junioriluokat, naisten ja miesten kaksinpelit B-D -luokissa sekä miesten A- ja C-luokan nelinpelit. Ilmoittautuminen turnaukseen päättyy 1.6.

LISÄTIEDOT & ILMOITTAUTUMINEN TURNAUKSEEN

Jaa:

Seuraava uutinen: Iloisin mielin Tykkimäki… →