\”Kun pelaamme omaa peliämme, meitä on vaikea voittaa\”

14.11.2016  |  22:28

Kuva: All Over Press 
 
Henri Kontinen ja John Peers voittivat Lontoon ATP-finaalien avausottelunsa Feliciano Lopezia ja Marc Lopezia vastaan 6-3, 7-6 (9-7). 
– Oli hieno kokemus pelata ensimmäistä kertaa ATP-finaaleissa. Itse paikka ei tosin eroa muista keskuskentistä juurikaan, Kontinen kommentoi.
– Vaikka tällä tasolla ei suuria yllätyksiä tule vastaan, oli Lopez/Lopezia vastaan sikäli erilaista pelata, että en ollut kohdannut heitä aiemmin yhdessä. Marc Lopez löytää aina aukkoja, joista nostaa yli. Hän havaitsee sivukulmasta tilanteet muita paremmin, ja siksi pisteet elävät monesti pidempään.
O2-areenan yleisö myötäeli vahvasti ottelun tunnelmia ja hurrasi toisen erän tiebreakissa suomalais-australialaista paria voittoon.
 

Keskiviikkona Klaasen/Ram 

Kontinen/Peers kohtaa Fleming/McEnroe-ryhmän pareista keskiviikkona Raven Klaasen/Rajeev Ramin.
– Olemme kohdanneet tällä kaudella pari kertaa, ja Pariisissa viimeksi pelasimme pari tiukkaa erää. Se, että he voittivat tämän hetken ykkösparin (Herbert/Mahut) kertoo tietenkin, että he ovat pelanneet todella hyvin. Kaikki täällä olevat ovat pelanneet hyvän vuoden. Ei täällä kävellen mennä voittoihin, Kontinen miettii.
Tiistaina Kontinen/Peersillä on vuorossa treenipäivä.
– Teemme pieniä taktisia muutoksia tulevan vastustajan mukaan, mutta emme mieti liikaa muita. Tiedämme, että kun pelaamme omaa peliämme, meitä on vaikea voittaa.

Jaa:

Seuraava uutinen: TERVETULOA YLEISIIN SM-KILPAILUIHIN… →