Kulosaaren yleisissä SM-kisoissa todella kova taso

25.6.2018  |  14:48  |  Ennakot

Tenniksen ulkokenttien yleiset SM-kilpailut käydään tällä viikolla Helsingin Kulosaaressa. Luvassa on todella kovatasoisia otteluita, sillä Suomen huiput ovat Oona Orpanaa, Emil Ruusuvuorta ja Patrik Niklas-Salmista lukuun ottamatta kilpailussa mukana.

Miesten Davis Cup -joukkuetta edustaa Harri Heliövaara, joka on menestynyt ammattilaisturnauksissa mainiosti niin kaksin- kuin nelinpelissäkin. Heliövaaran oli tarkoitus osallistua myös nelinpeliin, mutta hänen parinsa Patrik Niklas-Salminen joutui vetäytymään kilpailusta viime hetkellä.

– SM-kisat sattuivat tänä kesänä kisakalenteriini mukavasti, joten lähden innolla hakemaan menestystä. Kahdet viime SM-kisat ovat jääneet minulta sairastumisen tai loukkaantumisen vuoksi väliin. Nyt on tavoitteena pysyä pelikuntoisena loppuun asti ja tottakai taistella kultamitalista, Heliövaara sanoo.

– Massapelini alkoi löytää viime viikolla uomaansa, joten itseluottamukseni on kohdallaan. On harmi, että Patrik joutui vetäytymään, mutta säästyypä kaikki energia kaksinpeliin, Heliövaara virnistää.

Kulosaaressa nähdään myös viime vuoden kaksinpelin finalistit Lauri Kiiski ja Patrick Kaukovalta.

Naisissa tiukka taisto

Naisissa tullaan niin ikään todistamaan tiukkoja taistoja, kun maan parhaimmisto asettuu vastakkain. Naisten Fed Cup -joukkueen kantavat voimat ja viime vuoden finalistit Piia Suomalainen ja Mia Eklund tavoittelevat jälleen kultaa kaksinpeleissä, ja Emma Laine iskee osaamisensa peliin nelin- ja sekanelinpelissä.

– En ole muutamaan vuoteen ollut mukana ulkokenttien SM-kisoissa. On hauska päästä pelaamaan nelinpeliä Anastasia Kulikovan ja sekanelinpeliä Ristomatti Lannen kanssa. Molemmat ovat hyviä kavereitani, joten ainakin minulla tulee olemaan hauskaa kentällä, Laine kertoo.

GVLK:n massakentillä Kulosaaressa järjestettävät SM-kilpailut huipentuvat viikonloppuna finaaleihin. Nelinpelin loppuottelut ja kaksinpelien välierät pelataan lauantaina 30. kesäkuuta ja kaksinpelien loppuottelut 1. heinäkuuta.

Kaaviot, aikataulut ja tulokset: http://www.tennisassa.fi/sport/tournament.aspx?id=D2659E54-B5E0-456B-9E15-6A21FEA6D990

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkoennakko 26/2018 – →