Kulikovalle vuoden kolmas kaksinpelimestaruus

3.11.2019  |  16:43  |  Raportit

Anastasia Kulikova

Anastasia Kulikova, 19, voitti Tukholmassa käydyn $15,000 ITF-turnauksen kaksinpelin. Turnausvoitto on Kulikovan kauden kolmas kaksinpelissä.

Kulikova palasi tällä viikolla kilpakentille pienen loukkaantumisen jäljiltä. Neljänneksi sijoitettu Kulikova (WTA-553) oli lähellä tippumista toisella kierroksella, mutta siitä selvittyään hänen otteensa olivat erittäin vakuuttavia. Välierässä hän voitti toiseksi sijoitetun ruotsalaisen Fanny Östlundin (WTA-521) 6-4, 6-2 ja loppuottelussa kukistui kuudenneksi sijoitettu virolainen Elena Malygina (WTA-718) 7-5, 6-3. Kulikova voitti samaisen turnauksen myös viime vuonna.

– Loppuottelu oli henkisesti todella haastava, sillä olemme hyviä kavereita. Tiesin voivani voittaa hänet, jos laittaisin ystävyytemme sivuun ja pelaisin kuin tuntematonta vastaan. Tässä onnistuin hyvin. Tämä voitto tuli hyvään saumaan ja antoi itseluottamusta, kommentoi tyytyväinen Kulikova.

Aiemmat kaksinpelin turnausvoitot Kulikova nappasi kesällä Tampereella ja Savitaipaleella. Kulikova jatkaa otteluitaan ensi viikolla Virossa.

Samassa turnauksessa ylsi myös Oona Orpana nelinpelin loppuotteluun yhdessä ruotsalaisen Jacqueline Cabaj Awadin kanssa. Kärkisijoitetut Orpana ja Cabaj Awad hävisivät loppuottelussa kolmanneksi sijoitetuille Margarita Ignatjevalle ja Ekaterina Kazionovalle 6-2, 6-7(5), 4-10.

TULOKSET

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkoennakko 45/2019 – →