Kulikova taipui välierissä Portugalissa

26.9.2020  |  18:17  |  Raportit

Anastasia Kulikova

Anastasia Kulikova (WTA-ranking 538) pelasi lauantaina Portossa pelattavan $15,000 ITF-turnauksen välierissä brasilialaista Ingrid Gamarra Martinsia (WTA-ranking 450) vastaan. Kulikova kärsi tiukan tappion yli kahden ja puolen tunnin kamppailussa lukemin 3-6, 7-6(5), 4-6.

Kamppailu lähti tasaisesti liikkeelle molempien pelaajien voittaessa omat syöttövuoronsa. Avauserän ensimmäinen syötönmurto nähtiin brasilialaisen toimesta erän kahdeksannessa pelissä, jonka avulla Gamarra Martins siirtyi 5-3 johtoon. Brasilialainen ei luopunut enää johtoasemastaan ja vei erän suomalaista vastaan lukemin 6-3.

Erä tappion jälkeen, Kulikova aloitti toisen erän vahvasti siirtyen nopeasti 3-0 johtoon syötönmurron turvin. Suomalaisen johtoasema ei kuitenkaan pitänyt kauaa. Gamarra Martins voitti seuraavat viisi peliä putkeen. Kulikova onnistui kuitenkin vielä kampeamaan itsensä otteluun mukaan ja toisen erän ratkaisu nähtiin tie-breakissa. Kulikova esitti varmoja otteita ratkaisu hetkillä ja voitti tie-breakin 7-5.

Kolmannessä erässä brasilialainen näytti jo karkaavan omille teilleen. Gamarra Martins johti ratkaisevaa erää 4-0 ja 5-1. Kulikova nousi lähellä, mutta lopulta Gamarra Martins eteni välieriin loppulukemin 6-3, 6-7(5), 6-4.

Jaa:

Seuraava uutinen: Ruusuvuori kohtaa sunnuntaina… →