Kontinen ja Peers ATP-finaalien kuninkaat – Tennisliitto onnittelee!

20.11.2016  |  19:41

Kuva: All Over Press

 

Henri Kontinen ja John Peers voittivat ATP-finaalien nelinpelien loppuottelun Raven Klaasenia ja Rajeev Ramia vastaan 2-6, 6-1, 10-8. Suomalaisittain historiallisen tennisottelun ratkaisu löytyi vasta kolmannen erän katkaisupelistä (supertiebreak).

– Vastustaja aloitti ensimmäisen erän todella hyvin. Ehkä päästimme heitä vähän liikaa syöttöihimme mukaan, mutta kyllä he hyvin pelasivat. Päätimme, että tapahtuu mitä tahansa, niin pidämme oman linjamme. Mietimme vain niitä asioita, joihin voimme vaikuttaa, Kontinen sanoo.

Tulos näkyi jo heti toisen erän alussa. Kontinen/Peers mursi Klaasen/Ramin syötön peräti kaksi kertaa ja ehti jo 5-0-johtoon.

– Toinen erä rullasi alusta asti hyvin. Supertiebreakissa kaikki syöttivät hyvin, eikä breikkejä (syötönmurtoja) juuri nähty. Onneksi loppuun saimme yhden ja ylsimme voittoon.

 

Juhlat jatkuvat Linnassa 

Kontisen ja Peersin ensimmäinen yhteinen ATP-kausi ei olisi voinut sujua paljon paremmin. Paikka ATP-finaaleissa oli heidän päätähtäimensä.

– Toki tämä voitto tuntuu hyvältä, ja olen todella tyytyväinen peliimme. Ei ole helppoa pitää 10 ottelun voittoputkea, mutta pystyimme matsi toisensa jälkeen latautumaan tosi hyvin ja keskittymään jokaiseen otteluun.

– Huikeaa lopettaa kausi tällaiseen kisavoittoon, 26-vuotias Kontinen iloitsee.

Nähdäänkö Henri Kontinen Linnan juhlissa?

– Kyllä. Kutsu on tullut ja tilaisuus merkattu kalenteriin. Pelit jatkuvat tammikuussa Brisbanessa, ja tarkoituksenani on lomailla lähiviikkoina vähän myös. Täytyy nyt katsoa, mitä seuraavan kuukauden aikana tapahtuu, tyytyväinen Kontinen myhäilee.

 

Henri Kontinen on voittanut kaudella 2016 seitsemän ATP-turnausta nelinpelissä (ATP-finaalit mukaan lukien) ja juhlinut Wimbledon-voittoa sekanelinpelissä (Heather Watsonin parina). Kaikkiaan Kontinen on voittanut urallaan 13 ATP-kilpailua (nelinpeli).

 

Henri Kontinen ATP:n sivuilla: http://www.atpworldtour.com/en/players/henri-kontinen/ka80/overview

Jaa:

Seuraava uutinen: Tervetuloa Junior Grand… →