Kaverusten perustama tennisseura THIFA nauttii sarjatennisotteluista – ”Parasta siinä on joukkueena pelaaminen”

4.5.2022  |  14:32  |  Artikkeli

Kauden aikana sarjatenniksessä nähdään satoja joukkueita. Jo useamman vuoden ajan alempien divisioonien alueellisissa lohkoissa Uudellamaalla kirjainyhdistelmä THIFA on tullut tutuksi muutaman joukkueen nimessä.

THIFA on muutaman kaveruksen perustama tennisseura, joka on aktiivisesti mukana sarjatenniksessä.

– THIFA on hyvien tyyppien ja kaveruksien perustama seura. Siihen on hakeutunut saman henkisiä ihmisiä mukaan vuosien varrella. Seurassa on hyvä fiilis ja hyvä olla. Ottelut pelataan tosissaan, mutta aina kuitenkin pilke silmäkulmassa, kertoo THIFAsta seuran sarjatenniskapteeni Petri Arjama.

Harrastuksena tennis on erinomainen aikuisille ja siinä viehättää useakin eri asia:

– Tennis on loistava liikuntamuoto ja sosiaalinen peli. Se vaatii älykkyyttä ja taktista osaamista lajitaitojen lisäksi eikä omassa pelissä voi koskaan olla valmis. Kilpailumuotona tennis on erittäin hyvä, varsinkin omantasoisia pelureita vastaan. Siinä saa hyvän lyöntifiiliksen ja tekemisen meiningin. Ja esimerkiksi golfiin verrattuna se ei vie läheskään niin paljoa aikaa. Tennis sopii aikuisiälle harrastukseksi erittäin hienosti, jatkaa Arjama.

Tennis on loistava liikuntamuoto ja sosiaalinen peli.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön THIFA (@thifa_tennis) jakama julkaisu

”Yhdessä pelaaminen on aina erityistä”

Sarjatennis on tärkeä osa THIFAn tarjoamaa yhteisoloa seuran jäsenille.

– Seuran pelaajat ovat aktiivisia ja meillä on sarjatenniksen lisäksi omia seuran rankingotteluita, mestaruuskilpailut sekä gaalailtoja. Kaikki tapahtumat yhdessä luovat hyvän fiiliksen seuraan ja pelaajat ovat kentällä iloisin mielin, kuvaili Arjama.

THIFAn joukkueet ovat osallistuneet viime vuosina sarjatennikseen IV- sekä V-divisioonassa.

– Sarjatennis luo hyvää yhteishenkeä ja siinä pääsee kilpailemaan joukkueena. Yhdessä pelaaminen on aina erityistä. Lisäksi sarjassa pelaaminen tuo säännöllistä kilpailua, kun tulee pelattua järjestelmällisesti yhdessä joukkueen kanssa samantasoisia vastaan, kertoo Arjama.

Kysyttäessä mikä sarjatenniksessä on parasta, joukkuepeliformaatti nousi ylitse muiden:

– Parasta siinä on joukkueena pelaaminen. Yhden ottelun rooli ei välttämättä ole niin iso, koska otteluparissa pelataan aina useita matseja. Nelinpelissä voi esimerkiksi paikata tappiota kaksinpelissä. Jokainen matsi kuitenkin lasketaan ja kaikki ovat tärkeitä pelejä loppujen lopuksi. Se on sarjatenniksen suola, Arjama päättää.

Aloita sarjatennis – pelaamisen iloa alueellisista harrastesarjoista. Alimmilla miesten V- ja naisten III-divisioonan harrastetasoilla pyritään takaamaan sopivan tasoisia ja mielekkäitä otteluita. Pelaajat saavat olla korkeintaan D-luokassa.

 

Ilmoittautumiset oman seuran sarjatennismanagerin kautta – ilmoittaudu mukaan 15.5. mennessä.

 

LUE LISÄÄ

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Ota Lambi Street… →