Kaukovalta loppuotteluun Vaasassa

10.6.2023  |  14:23  |  Raportit

Patrick Kaukovalta, 24, eteni ensimmäistä kertaa urallaan loppuotteluun ITF-ammattilaiskisassa Vaasassa.

Ammattilaiskentille pyrkivä Kaukovalta sai turnaukseen villin kortin ja hän on ottanut tilaisuudesta kaiken irti.

Suomalaispelaaja kukisti välierässä neljänneksi sijoitetun ruotsalaisen Jonathan Mridhan (ATP-802) 6-3, 7-5.

”Hieno fiilis on! Tänään oli itseltäni paras peli tähän kisaan. Lopussa vastustaja nosti tasoaan ja itse vähän ärsyynnyin liikaa, mutta onnekseni sain pitkän geimin voitettua ja tasoitettua 5-5. Sitten pelasin loistavat pari vikaa geimiä”, kommentoi Kaukovalta.

Vahvan junioriuran aikaan ja aikuisuuteen siirryttäessä testasi Kaukovalta myös mahdollisuuksiaan ITF-ammattilaistasolla vuosina 2013-2018. Kaukovalta ylsi tuolloin parhaimmillaan maailmanlistalla kaksinpelissä lukemaan 1119 ja nelinpelissä yhden turnausvoiton myötä sijalle 619. Viime aikoina 24-vuotias suomalaispelaaja on näkynyt valmentajan roolissa HVS-Tenniksen ja Tennisliiton valmennuskeskuksen puolella; ennen tätä Kaukovalta pelasi yliopistotennistä Yhdysvalloissa, tuona aikana hän vieraili kesäisin Suomessa voittaen ulkokenttien Suomen mestaruudet 2020 ja 2021.

”En osaa sanoa yllättääkö finaalipaikka tai ei. Matsi kerrallaan ollaan menty ja huomenna taas lähdetään voittoa hakemaan.”

Kaukovalta kohtaa finaalissa ykköseksi sijoitetun ruotsalaisen Karl Fribergin (ATP-368); ottelu pelataan sunnuntaina klo 11.00.

KAAVIOT & OTTELUOHJELMA
WASA OPENIN KOTISIVUT

Jaa:

Seuraava uutinen: Laura Hietaranta taipui… →