Kaukovalta ja henkiset taidot

22.1.2024  |  18:47  |  Ennakot

Patrick Kaukovallan ensimmäinen ammattilaisvuosi, tai oikeastaan puolikas vuosi, piti sisällään koko kirjon tunteita ja pelipaikkoja.

Verkolla-podcastissa keskusteltiin maajoukkuepeleihin valmistautuvan ja juuri kautensa aloittaneen Kaukovallan kanssa hänen matkastaan tähän pisteeseen, Yhdysvaltojen yliopistotenniksestä ja henkisestä valmennuksesta. Viime kesällä ammattilaiseksi siirtynyt pelaaja onkin päässyt ensimmäisen reilun puolen vuoden aikana kokemaan niin paljon erilaisia asioita ja tilanteita, että henkisen valmennuksen taidot ovat tulleet hyötykäyttöön.

”Sanoisin olevan tärkeää altistaa itsensä kokemuksille ja haasteille; ei pakita tilaisuuksia, vaan menee siihen johonkin haastavaan tilanteeseen ja tekee parhaansa.”

Kaukovalta pelasi ja opiskeli Alabamassa, jossa hän syventyi psykologian opintoihin. Kiinnostus alaa kohtaan oli alkanut jo 16-17 -vuotiaana.

”Silloin oli itselläni pieni motivaatiovaje, ei oikein kiinnostanut treenaaminen hetkeen. Sitten äitini ohjasi minut urheilupsykologille muutamalle kerralle. En tiedä onko sattumaako vai mitä, mutta kerran hänen luonaan käyneenä voitin heti ensimmäisen Finnish Tourini. Siitä lähti heti rullaamaan ja en tiedä oliko taikauskoa vai oliko oikeasti jotain vaikutusta, varmasti olikin, mutta kiinnostuin silloin jo aiheesta ja sitten jenkeissä halusin sitä opiskella”, taustoitti Kaukovalta.

Kaukovallan siirryttyä ammattilaiseksi hän ylsi heti ammattilaiskisan loppuotteluun Vaasassa ja syksyllä hänestä tuli 22. suomalainen ITF-ammattilaiskisan voittanut pelaaja. Tulokset merkitsevät huippu-urheilussa ja ne ovat oleellinen osa kokonaisuutta; kuitenkin tuloksista voi tulla myös haasteita, jos niitä ei osaa käsitellä. Tämän teeman Kaukovalta on huomannut työskennellessään junioreidenkin kanssa HVS-Tenniksessä ja Tennisliiton valmennuskeskuksessa.

”Tulokset ovat osa urheilua. Tuloksesta siinä pelataan ja se määrittelee aika paljon. On tärkeää oppia mikä on urheilutilanne ja siitä tulee tulos, mutta sitä ei tarvitse viedä sieltä urheiluhallilta esimerkiksi kotiin. Tämän kanssa olen itsekin kamppaillut paljon viime aikoina, kun ei meinaa päästä jostain treenistä tai kisasta eroon muualla. Jos onnistuu erottelemaan nämä, niin silloin on aika hyvä tasapaino urheilijana.”

Kaukovalta avaa ettei tulosta tai siitä puhumista kannata pakoilla, vaan se on hyvä pitää tärkeänä asiana kilpa- ja huippu-urheilussa. Tähän asiaan liittyy vahvasti myös jännityksen tunne, joka on varmasti tuttu niin harraste- kuin ammattipelaajallekin.

”On tärkeää ymmärtää, että jännityksen tunne on itseasiassa tosi hyvä. Lopulta on kyse siitä kuinka hyvin oppii pelaamaan jännittyneisyyden ja sen tunteiden kanssa. Jännittyneisyys kannattaa myöntää itsellensä ja jopa sanoa se ääneen jollekin toiselle.”

Jännittyneisyydestä johtuen pelaajat eivät välttämättä pysty siirtämään treenikentän asioita kisatilanteeseen. Esimerkiksi Kaukovalta kertoo, että hänen ”syntinsä” on valuminen liian puolustavaan asemaan. Asemaan, jossa hän on voittanut paljon kansallisella tasolla, mutta se ei enää välttämättä riitä kansainvälisellä tasolla. Kaukovalta kertoo tavoittelevansa peliinsä lisää aggressiivisuutta, jota koko Suomi sai nähdä Málagassa suomalaisen kohdatessa Milos Raonicin.

Muutoksen tekeminen on haastavaa omaan peli-identiteettiin. Tähän voivat samaistua monet, elleivät kaikki, tennispelaajat. Kaukovalta antaa täsmävinkin aiheeseen.

”Tuskin kannattaa odottaa itseltään, että jos ei ikinä ole yrittänyt jotain asiaa matsissa, että se saman tien onnistuisi. Antaa itsellensä sen luvan epäonnistua ensin, jotta voi kehittyä ja voittaa myöhemmin.”

Kaukovalta linjaa ytimekkäästi tärkeimmän oppinsa.

”Sanoisin olevan tärkeää altistaa itsensä kokemuksille ja haasteille; ei pakita tilaisuuksia, vaan menee siihen johonkin haastavaan tilanteeseen ja tekee parhaansa.”

Ja näitä kokemuksia Kaukovalta tosiaan kerrytti viime vuonna myös maajoukkueen riveissä. Jo mainitun Málagan lisäksi hän pääsi yhdessä Harri Heliövaaran kanssa sinetöimään Suomen voiton Yhdysvalloista Splitissä voittamalla silloisen maailmanlistan ykkösen ja viitosen Austin Krajicekin ja Rajeev Ramin.

”Koko viime vuosi oli aivan uskomaton, aika absurdikin. En olisi kyllä uskonut aloittaessani ammattilaisuuden, että pääsen maajoukkueen kanssa kokemaan tuollaisia hetkiä.”

Kaukovalta avasi ensimmäisen kokonaisen ammattilaisvuotensa viime viikolla Saksassa ITF-kiertueella yltämällä nelinpelin finaaliin ja kaksinpelin toiselle kierrokselle. Tällä hetkellä suomalaispelaaja löytyy maailmanlistalta kaksinpelissä lukemasta 788 ja nelinpelissä 728.

Henkisen valmennuksen teemoihin kuuluu myös tavoiteasetanta. Kaukovalta kertoo, että hän on konkreettisesti kirjannut tavoitteensa ylös liitutaululle ja ne ovat näkyvillä hänen keittiönsä ikkunalaudalla.

”Nyt siinä lukee tavoitteina nousu TOP500, $25,000 ITF-ammattilaiskisan voitto ja pelin voittaminen Challenger-kiertueella.”

Suomalaispelaaja kertoo myös sitoutuneensa ainakin kolmeksi vuodeksi ammattilaisuuteen.

”Ison kuvan tavoitteena on pääsy TOP300 ja iso unelma on TOP100. Ilman isoa unelmaa en olisi varmasti lähtenyt yrittämäänkään ammattilaisuutta.”

Kohta Kaukovalta nähdään jälleen maajoukkueen väreissä Turussa 2.-3.2.

”Toivottavasti loputkin liput menevät myyntiin ja päästään lähelle sitä Málagan fiilistä.”

TUTUSTU TAPAHTUMASIVUUN
OSTA LIPUT | TIKETTI.FI

Jaa:

Seuraava uutinen: Virtanen valmiina maaotteluun… →