Junioritiimi Etelä-Amerikassa, blogi 3

10.2.2011  |  09:16

Kolme suomalaisjunioria, Heini Salonen, Herkko Pöllänen ja Santtu Leskinen, osallistuvat Etelä-Amerikassa pelattaviin ITF -kilpailuihin tulevan kuuden viikon ajan. Pelaajat matkasivat viime viikonloppuna harjoittelemaan ja valmistautumaan Chilen pääkaupunkiin Santiagoon. Ensi viikolla alkava kilpailukiertue sisältää Chilen turnauksen lisäksi kilpailut Argentiinassa, Uruguayssa, Paraguayssa ja – kaksi viimeistä – Brasiliassa. Pelaajat kirjoittavat kuulumisiaan Tennisliiton verkkosivuille muutaman kerran viikossa blogina, ja ryhmän valmentaja Saku Siivonen kokoaa tunnelmia viikonloppuna omassa kirjoituksessaan. Seuraa pelaajien tunnelmia ja tuloksia https://www.tennis.fi/ -osoitteesta. Kuvapäivityksiä on kirjoituksissa muutama, lisäkuvia löydät liittymällä Tennisliiton Facebook -profiiliin.

Buenas noches amigos!  Täällä ystävänne Herdz!

Päivä alkoi rattoisissa merkeissä herättyäni hieman normaalia myöhemmin klo 9 maissa, kun vieressäni nukkuva köriläs vielä tuhisi unissaan. Paikallinen aamupala ei eroa suuresti keskieurooppalaisesta tyylistä. Nautittuamme munakkaat ja ravitsevat muut herkut, suuntasimme kohti treeniklubia. Ystävämme Martti kyyditsi meidät klubille ja sieltä pois.

Saavuttuamme klubille huomasimme, että päivästä tulisi huomattavasti viileämpi kuin edeltävinä päivinä. Huolellisen verryttelyn ja paikkojen availun jälkeen valmistauduimme päivän ensimmäiseen treeniin. Teemana oli lyöntien hiominen ja liikkuminen. Myös stopparikisa sisältyi päivän avaustreeniin. Kisan finalistiparista ei liene epäselvyyttä, mutta voittaja jääköön silti mainitsematta. Fyysisen johtajamme jakajakäsi ei ollut nimensä veroinen, vaan safarihatusta huolimatta se lipsautteli treenikumppanilleni ratkaisevat namut. Treeni sujui kokonaisuudessaan hyvin ja pysyi kohtuullisen energisenä. Ensimmäisiin päiviin verrattavaa pientä kankeutta oli huomattavasti vähemmän.
Treenin jälkeen taistelimme vielä pienehkön loikkatreenin, minkä jälkeen pulahdimme klubin uima-altaassa ja nautimme lounasta tavalliseen tapaan. Toisessa treenissä teema keskittyi enemmän pelin hiomiseen. Pelasimme pisteitä ja keskityimme itse peliin. Toinenkin treeni sujui mallikkaasti, vaikka lämpötila olikin noussut huomattavasti aamusta. Päivä ei ollut vielä toisenkaan treenin jälkeen pulkassa, vaan vuorossa oli kuuluisa neljän p:n lenkki (pitää pystyä puhua puuskuttamatta).

Uupuneina ja suihkun raikkaina ystävämme Martti tuli noutamaan meidät klubilta. Suuntasimme erääseen ostoskeskukseen, josta löytyi myös oivallisia ravintoloita. Paikallinen ruoka on ollut erittäin positiivista. Nautiskeltuamme illasta kantrimusiikin soidessa taustalla suuntasimme takaisin kohti hotellia.

Nyt lienee aika mennä nukkumaan ja palautumaan päivästä!

Herkko Pöllänen
Kuva: Riitta Närhi 

Jaa:

Seuraava uutinen: Ruotsalaisjuniorit ratkovat Oulu… →