Uutiset
Jarkko Nieminen IPP Openin välieriin
17.11.2012 | 09:44
Jarkko Nieminen (ATP 46) otti tunnissa ja kolmessa minuutissa voiton viidenneksi sijoitetusta Israelin Dudi Selasta 125.000$+H ATP Challenger -turnauksen kaksinpelin puolivälierissä perjantai-iltana Talissa, Helsingissä.
Aivan ottelun alussa Jarkon peli oli hieman tahmeaa ja Sela pääsi 2-0 johtoon.
-Tein virheitä noissa kahdessa geimissä enemmän kuin ensimmäisen ja toisen kierroksen ottelussa yhteensä, harmitteli Jarkko. – En liikkunut riittävän hyvin, vaikka oli kyllä valmistautunut otteluun huolellisesti.
Kun ottelu eteni, Jarkko sai hyvän puhdin päälle ja otti voiton luvuin 6-4, 6-2.
Lauantaina klo 17 Jarkolla on välierissä vastassaan nouseva saksalaispelaaja Jan-Lennard Struff (ATP 180). jonka kanssa hän on pariinkin otteeseen treenannut Saksassa Hallen tennisakatemiassa.
-Näin myös muutaman pelin hänen puolivälieräottelustaan täällä, kertoi Jarkko.
Ihan tuntematon vastustaja Struff ei Jarkolle siis ole, vaikka miehet kohtaavat nyt virallisessa ottelussa ensimmäisen kerran.
Toisessa välierässä ovat vastakkain Saksan Benjamin Becker ja Slovakian Lukas Lacko.
Jarkko Nieminen
Jaa: