Ihmisoikeusliitto: urheilussa on turvattava lapsen oikeudet

9.6.2022  |  11:26  |  Yleinen

Tennisliitto on mukana Ihmisoikeusliiton Älä riko urheilua -kampanjassa. Yksi kampanjan osa-alueista on lapsen oikeudet urheilussa – nyt on julkaistu tiivis ja informatiivinen esite, joka on hyödyllinen kaikille liikunnan ja urheilun parissa toimiville.

LAPSEN OIKEUDET URHEILUSSA -ESITE
ÄLÄ RIKO URHEILUA

Suomessa yli puolet alle 18-vuotiasta lapsista harrastaa liikuntaa tai urheilua seuratoiminnassa. Lapsen ja nuoret saavat urheilusta riemua, hyvinvointia ja ystäviä. Liian usein urheilussa kuitenkin sivuutetaan lapsen oikeudet.

 

”Lapsen oikeudet koskevat kaikkia alle 18-vuotiaita. Työssämme ihmisoikeuksien ja urheilun parissa olemme havainneet, että lapsen oikeudet tunnistetaan puutteellisesti. Haastamme urheilujärjestöt ja -seurat ottamaan lapsen oikeudet toimintansa pohjaksi”, sanoo Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila.

 

Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen (2018) mukaan yli kolmannes 15–19-vuotiaista on kokenut kiusaamista, syrjintää tai muuta epäasiallista kohtelua liikuntaharrastuksessa. Suomen urheilun eettisen keskuksen selvityksen (2020) mukaan peräti yli neljännes 16—18-vuotiaista kilpaurheilijoista oli kokenut seksuaalista häirintää.

 

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa on turvattu esimerkiksi lapsen oikeus riittävään lepoon ja vapaa-aikaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei lasta saa kehottaa urheilemaan sairaana tai niin intensiivisesti, ettei hän ehdi palautua. Nykyisellään kilpatavoitteet saattavat ohittaa lapsen hyvinvoinnin.

 

LUE KOKO IHMISOIKEUSLIITON ARTIKKELI LASTEN OIKEUKSISTA URHEILUSSA

Jaa:

Seuraava uutinen: TEHO Sport Finnish… →