HVS:n joukkueet TEHO Tennisliigan kärjessä keskitetyn tapahtuman jälkeen

19.11.2023  |  17:45  |  Raportit

TEHO Tennisliigan historian toinen keskitetty tapahtuma saatiin sunnuntaina päätökseen. Lauantain tavoin sekä miehet että naiset pelasivat kokonaiset kierrokset. Syksy jatkuu vilkkaana, sillä seuraavat ottelut pelataan heti seuraavana viikonloppuna.

Sekä miesten että naisten taulukon kärkipaikalla majailee tällä hetkellä HVS.

ÅLK kaatoi TaTSin, HVS jatkaa naisten kärjessä

Naisten kierros tarjosi mielenkiintoisia kamppailuja, mutta kaksi niistä oli ennalta erityisen kiinnostavia. ÅLK voitti TaTSin 3–1 ja HVS Smashin samoin numeroin.

Kahden tasapelin jälkeen ÅLK haki kauden toisen voittonsa, kun TaTS kaatui siis 3–1. Asta Miettinen jatkoi tappiottomien kaksinpelien sarjaansa ja voitti Milla Kotamäen tiukkojen vaiheiden jälkeen 6–2, 1–6, 10–7. Voitto tuli vaivoista huolimatta: ”Asta taisteli loistavan voiton, vaikka joutui koko ottelun klenkkaamaan oikein polven mentyä lauantaisessa ottelussa”, kapteeni Ville Äyräs kertoi ottelun jälkeen. Myös joukkuekaveri Saara Aerila kehui Miettistä: ”Asta näytti joukkueelle, mitä taisteleminen tarkoittaa. Siitä sai varmasti buustia myös omaan tekemiseen.”

Muissa kaksinpeleissä Saara Aerila kukisti Khloe Kärkkäisen, mutta Emelie Gabran taipui TaTSin Ilona Haavistolle. Kaksinpelien jälkeen ÅLK johti siis 2–1.

Nelinpelissä Gabran ja Aerila kohtasivat Kotamäen ja Kärkkäisen. Ottelu päättyi lopulta suoraan kahdessa erässä ÅLK-parin hyväksi: 6–2, 7–5. Näin ÅLK ohitti Smashin ja nousi sarjan toiselle sijalle, kun puolet runkosarjasta on pelattu.

Lauantain jälkeen kärkikaksikon muodostivat HVS ja Smash, jotka sattuivat kohtaamaan sunnuntaina. Ottelussa nähtiin, miksi HVS on sarjataulukon kärjessä. Laura Hietaranta ei antanut Ella Haavistolle mahdollisuuksia ja voitti ottelun selvästi 6–0, 6–1. Alkukauden valopilkkuihin lukeutuva Aino Alkio puolestaan jatkoi voittoputkeaan ja haki jo kauden neljännen kaksinpelivoittonsa. Myös Valeria Gorlats voitti ottelunsa suoraan kahdessa erässä, joten kaksinpelien jälkeen HVS johti ottelua 3–0.

Nelinpelissä Gorlats ja Aada Inna kohtasivat Haaviston ja Nuppu Palmin. Haavisto ja Palm ovat pelanneet ja voittaneet kaikki Smashin kauden nelinpelit, eikä putki katkennut nytkään. Lukemat kirjattiin Smash-parin hyväksi 6–4, 6–4, mutta ottelun voitti HVS lukemin 3–1. HVS jatkaa sarjan kärjessä, ja etumatka muihin on jo kolmen pisteen suuruinen.

Smash-Kotkan naiset viihtyivät Turussa hyvin. Kauden ensimmäinen viikonloppu tuotti kaksi tappiota, mutta keskitetystä tapahtumasta saldona oli seitsemän pistettä. Sunnuntaina kotkalaiset kukistivat LVS:n puhtaasti 4–0. Klaudija Bubelyte, Daria Bibanina sekä Emma Tuominen voittivat kaksinpelinsä kahdessa erässä ja Bubelyte ja Tuominen hakivat voiton myös nelinpelistä. Vahvan viikonlopun myötä Smash-Kotka on jälleen vahvasti kamppailemassa pudotuspelipaikoista, ja tällä hetkellä sarjataulukko näyttää jaettua neljättä sijaa HLK:n kanssa.

HLK haki sunnuntaina 3–1-voiton OVS:stä. Clarissa Blomqvist voitti jälleen kerran kaksinpelinsä ja haki Ilona Kanervan kanssa voiton myös nelinpelistä. Blomqvistin saldo tältä kaudelta on kuusi voittoa seitsemästä ottelusta, ja hän teki jo yhden kauden voittoennätyksensä, kun runkosarja on vasta puolillaan. Blomqvistin nelinpelipari Kanerva nousi kaksinpelissään voittoon Eveliina Koivupuistosta lukemin 3–6, 6–4, 10–8. OVS:lle pisteen toi Saskia Soome.

Naisten kausi jatkuu heti lauantaina, jolloin nähdään muun muassa Smash-Kotkan ja TaTSin mielenkiintoinen koitos.

Miesten kärjessä tasaista

Miesten kausi on lähtenyt tasaisesti käyntiin, eikä sunnuntai muuttanut tilannetta. Sarjataulukon kärjessä HVS, TaTS, ETT ja Smash ovat vain kahden pisteen sisällä.

Smash haki sunnuntaina arvokkaan 3–1-voiton Smash-Kotkasta. Kaksinpeleissä Ville-Petteri Ahti avasi kotkalaisten pistesarakkeen, mutta Jeri Lassila kaatoi Jussi Salmion ja oli ansaitusti tyytyväinen: ”Peli tuntui hyvältä, lyönnit lähtivät rennosti ja oli itsevarma olo pelata.” Kolmannessa kaksinpelissä Elis Fjällberg nousi kuin nousikin voittoon Valtteri Ahtia vastaan lukemin 4–6, 7–6, 10–6 ja jatkoi puhdasta peliään. Hän ei ole tällä kaudella hävinnyt otteluakaan, ja eräsuhdekin on komea 8–2. Voitoista yksi on tullut nelinpelissä ja loput kaksinpeleissä.

Nelinpelissä Arttu Ronkainen ja Lassila kaatoivat kotkalaisparin, ja niinpä Smash voitti ottelun 3–1. Pasi Kinnunen kuvaili voittoa maukkaaksi ja kehui pelaajiensa paineensietokykyä. Smashin saldona on toistaiseksi kolme voittoa neljästä ottelusta, mihin Kinnunen on tyytyväinen: ”Alkukausi on mennyt meillä loistavasti. Moni tiukka peli on tänä vuonna kääntynyt meille. Viime kaudella olimme putoamiskarsinnoissa. On hienoa, että pelaajat ovat vuoden aikana kehittyneet tasolle, jolla tavoitellaan playoffs-paikkaa.”

Sarjan kärjessä jatkaa kuitenkin HVS, joka voitti OVS:n 4–0. Myös TaTS–Sata-ottelu päättyi 4–0, joten TaTS vaanii edelleen pisteen päässä.

ETT:n ja TVS:n ottelu päättyi pistejakoon lukemin 2–2. TVS:n Eero Vasa voitti kaksinpelissään Otso Martikaisen, mutta ETT:n Felix Alopaeus ja Linus Lagerbohm voittivat loput kaksinpelit. Lagerbohmin ja Santtu Leskisen ottelu oli tasainen, mutta lopulta pelaajista nuorempi vei voiton lukemin 6–7, 6–3, 10–8.

Nelinpelissä Leskinen sai revanssin Lagerbohmista: pari Vasa/Leskinen kukisti Martikaisen ja Lagerbohmin lopulta 7–6, 7–6. Näin pisteet tasattiin 2–2. Sekä ETT että TVS ovat tukevasti kiinni pudotuspelipaikoissa, eikä kärkipaikkakaan ole karannut kauas.

Myös GT ja VT päätyivät 2–2-tulokseen. Ottelussa nähtiin kaksi supertiebreakiin edennyttä kaksinpeliä: GT:n Niklas Korsström voitti VT:n Tommy Hellströmin 6–4, 3–6, 10–5 ja VT:n Aleksandr Kvits haki voiton Julius Leinosta lukemin 6–4, 6–7, 10–6. Ottelu päättyi lopulta tasapeliin, ja lopuista pisteistä vastasivat GT:n Juho Paukku sekä VT:n nelinpelipari Valtteri Telinkangas/Aleksandr Kvits.

Keskitetty tapahtuma vakiinnuttanut paikkansa

Keskitetty viikonloppu oli Tennisliigan edellisen kauden uudistus, ja tällä kaudella se järjestettiin uudemman kerran. Kierros on jo vakiinnuttanut paikkansa liigan ohjelmassa, ja kommentit olivat varsin positiivisia.

Pelaajat ovat vastaanottaneet tapahtuman hyvin. ”Tapahtuma itsessään on hieno: näkee vanhoja ja uusia pelituttavuuksia, hallilla on hyvä pöhinä ja rento meininki”, VT:n Pauli Partinen kehaisi. Smashin Pasi Kinnunen puolestaan kuvasi viikonloppua loistavaksi.

”Heti astuttuani sisään areenaan nautin tunnelmasta. Kaikki joukkueet olivat siellä juttelemassa ja nauramassa”, Smash-Kotkan Klaudija Bubelyte kuvaili tunnelmaa Jarkko Nieminen Areenalla. Hän kehui myös otteluiden tasoa. ”Pelaajien taso on noussut viime vuodesta. Lauantain perusteella naisten Tennisliigan otteluita voi hyvin verrata naisten W15- tai jopa W25-turnauksiin”, hän analysoi.

Myös ÅLK:n Saara Aerila kehui tapahtuman yhteisöllisyyttä: ”Keskitetty tapahtuma on kiva konsepti, koska sillä saadaan Suomen parhaat pelaajat samaan paikkaan pelaamaan. Nämä viikonloput selvästi lisäävät niin joukkueiden kuin koko kansallisen tenniksen yhteisöllisyyttä. Pelit pelataan hyvässä hengessä ja tuo henki nostaa myös otteluiden tasoa.”

Viikonlopun tasoa kehui myös ÅLK:n Ville Äyräs: ”Tämä on loistava tapahtuma, kun koko Suomen pelaajakaarti on paikalla paitsi Davis Cupin miehistö. Jos joskus haluaa nähdä, miten hyvä taso Suomen tenniksessä on, niin tänne katsomaan.”

Myös Pasi Ahti suorastaan ylisti tapahtumaa, jota hän kuvasi odotetuksi ja makeaksi. ”Täällä on Suomi-tenniksen parhaat ja ulkomaalaisia. Tässä on suuret järjestelyt, kiitos siitä järjestäjille ja liitolle. Tapahtumien järjestäminen on työlästä, ja positiivinen puoli on tulla valmiiseen pöytään. Lehtereillä näkee valmentajakollegoita, pelaajat näkevät kavereita. Tämä on hyvä tapahtuma ja hyvä ajankohta. Ollaan tykätty ja puollamme jatkoa”, Ahti totesi tyytyväisenä. ”Kotiedulla on iso merkitys, onhan se selvä, mutta yksi tällainen tapahtuma ei syö niin paljon”, hän lisäsi.

Tennisliiton kilpailupäällikkö Raisa Törnroos-Heinonen totesi viikonlopun tuoneen mukavaa vilskettä Turkuun. ”Tarjolla on takuuvarmasti Suomen parasta tennistä, yhteisöllisyyttä ja mukavia kohtaamisia. Tänä vuonna myös yleisöä oli löytänyt paremmin paikalle”, hän kehaisi tapahtumaa. Keskitetyn tapahtuman jatko on kuitenkin vielä auki. ”Tapahtumalle on varmasti oma paikkansa pitkän syksyn keskellä. Joukkueiden kanssa tulee kuitenkin kauden jälkeen arvioida tapahtumaa, sen tarpeellisuutta ja hyötyjä. Myös kotiotteluiden määrällä on merkittävä rooli Tennisliigassa ja seurojen arjessa”, Törnroos-Heinonen päätti.

Vielä ei siis voi sanoa tapahtuman tulleen jäädäkseen, mutta positiivinen vastaanotto antaa odottaa, ettei tämänvuotinen jäänyt viimeiseksi kerraksi.

Tulokset

Miehet

ETT–TVS 2–2
Smash-Kotka–Smash 1–3
OVS–HVS 0–4
GT–VT 2–2
TaTS–Sata 4–0

Naiset

OVS–HLK 1–3
HVS–Smash 3–1
Smash-Kotka–LVS 4–0
ÅLK–TaTS 3–1

Jaa:

Seuraava uutinen: Virtanen: ”Ulkona on… →