Humaloja/Pimiä nelinpelin voittoon Riian juniorien ITF-kisassa

23.6.2014  |  09:16

HVS:n Lila Humaloja (ITF 616) oli lähellä viedä sekä kaksin- että nelinpelin voiton Riiassa, Latviassa juniorien 4.kategorian ITF-turnauksessa.
Seitsemänneksi sijoitettu Lila eteni kaksinpelissä aina loppuotteluun asti. Hän kukisti puolivälierissä 14-vuotiaan israelilaiskarsija Shelly Krolitzkyn (ITF 780) ja välierissä Valko-Venäjän Diana Dehtererichin (ITF 638).
Loppuottelussa Lila kävi tiukan taiston Irlannin Julie Byrnen (ITF 700) kanssa, mutta joutui lopulta taipumaan kolmessa erässä. Tämä oli Lilan ensimmäinen juniorien ITF-turnauksen kaksinpelin finaali. Tätä ennen paras sijoitus on välierä viime elokuussa Kramforsissa, Ruotsissa.
Nelinpelissä kolmanneksi sijoitetut Lila ja seurakaveri Olivia Pimiä veivät turnausvoiton. Pari sai puolivälierissä luovutusvoiton toisessa erässä Venäjän Kristina Delyanilta ja Polina Novoselovalta. Välierissä pari kukisti tasaisessa ottelussa kakkossijoitetut venäläiset Sabina Shaydullinan ja Valeriya Solopaevan ja sitten finaalissa jo selvin lukemin Dehterevichin ja Venäjän Aleksandar Kuznetsovan.
Tämä oli Lilan ja Olivian toinen voitto nelinpelin voitto juniorien ITF-turnauksessa, niiden lisäksi he ovat olleet neljässä finalissa.

Poikien nelinpelissä HVS:n Patrick Kaukovalta ja HyTS:n Aleksi Tuukkanen etenivät nelinpelin välieriin saamillaan kahdella luovutusvoitolla.  Ykkössijoitetut latvialaiset Mikus Losbergs ja Arkadijs Slobodkins eivät antaneet suomalaispojille välierissä mitään mahdollisuuksia.

Juniorien ITF-turnaus (4.kateg.)
Riga Open
14.-21.6.2014 Riika, Latvia
Tytöt
Kaksinpeli
Puolivälieriä: Lila Humaloja (7.) – Shelly Krolitzky Israel (karsija) 63 75
Välieriä: Humaloja – Diana Dehterevich Valko-Venäjä 61 63
Loppuottelu: Julie Byrne Irlanti – Humaloja 75 57 62
Nelinpeli
Puolivälieriä:  Lila Humaloja/Olivia Pimiä (3.) – Kristina Delyan/Polina Novoselova Venäjä 61 32 rtd
Välieriä: Humaloja/Pimiä – Sabina Shaydullina/Valeriya Solopaeva Venäjä (2) 75 75
Loppuottelu: Humaloja/Pimiä – Diana Dehterevich Valko-Venäjä/Aleksandra Kuznetsova Venäjä 64 62

Poikien nelinpeli
1.kierrosta: Patrick Kaukovalta/Aleksi Tuukkanen – Iasha Bishir Moldova/Maksim Zubkou Valko-Venäjä wo
Puolivälieriä: Kaukovalta/Tuukkanen – Hendrik Inno Viro/Jesper Åkerlund Ruotsi (3.) wo
Välieriä: Mikus Losbergs/Arkadjis Slobodkins Latvia (1.) – Kaukovalta/Tuukkanen 61 60

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Jarkko ja Henri… →