Henri Kontinen ja John Peers nälkäisinä Australian avoimiin

18.1.2016  |  10:17

 

Vuoden alusta parina pelanneet Henri Kontinen ja John Peers aloittavat Australian avoimet luottavaisin mielin. Suomalais-australialainen nelinpelipari aloitti yhteistyönsä komeasti viemällä voiton ensimmäisessä turnauksessaan Brisbanessa. 

Melbournessa kahdeksanneksi sijoitettu pari pääsee taistelemaan avausvoitosta joko keskiviikkona tai torstaina. Vastustaja on jo varma: Australian sijoittamaton pari Luke Saville/John Patrick Smith.

– Näin Smithin peliä viimeksi Brisbanessa. Hän pelaa kaksinpelaajaksi hyvää nelinpeliä, ja ihmettelenkin, ettei hän ole vielä päättänyt keskittyä nelinpeliin. Saville on minulle entuudestaan vieras, Kontinen sanoo.

– Emme ole vielä puhuneet vastustajasta Johnin kanssa. Niin kliseistä kuin se onkin, oma peli on tärkeintä. Vain pelaamalla itse hyvin voittaa.

Peersin lisäksi Kontisella on nyt käytössään valmentaja Chris Eatonin tietotaito. Kolmikko on hitsautunut joulun jälkeen hyvin yhteen. 

– Valmentajasta on ollut iso apu. Chris vetää hyviä treenejä, ja olen kehittynyt pelaajana jo pienessä ajassa. Valmentaja auttoi homman hyvin käyntiin, aiemmin pääosin ilman valmentajaa harjoitellut Kontinen pohtii.

Kontisella ja Peersillä on kummallakin seitsemän ATP-turnausvoittoa. Peers eteni lisäksi Jamie Murrayn kanssa loppuotteluihin Wimbledonissa ja US Openissa.

– Emme ole asettaneet kisaan erityistä tavoitetta, mutta totta kai lähdemme jokaiseen matsiin taistelemaan voitosta. Jos jäämme täällä välieriin, niin ainahan tappio harmittaa, mutta ei meille tule itku puseroon. Kauden aikana on kyllä tavoitteena edetä Grand Slameissa pidemmälle.

Grand Slamien hohto perustuu toki siihen, että paikalla ovat kaikki maailman parhaat, mutta myös pisteet, palkintorahat ja perinteet ovat suuri osa viehätystä niin pelaajille kuin katsojillekin.

– Grand Slameissa tulee automaattisesti iso fiilis. On paljon faneja, ja jokaisessa turnauksessa on oma historiansa. Täällä huomaa, että Australiassa on paljon maahanmuuttajia. Matseissa on aina paljon eri maiden kannatusryhmiä ja tosi hyvä tunnelma. Kesämeininki, Kontinen kertoo.

– Mutta vaikka itse tapahtuma on valtava, on tenniskenttä aina samankokoinen. Sille mennessä en mieti, missä pelaan. Keskityn vain matsiin.

Henri Kontinen on ATP-rankingissa 30:s ja Peers kahdeksas. Kontinen ei ole vielä varma osallistumisestaan sekanelinpeliin.

 

Australian avoimet, nelinpelikaavio: http://www.ausopen.com/en_AU/scores/draws/md/r1s2.html

 

Jaa:

Seuraava uutinen: JGP:n pisteet ensimmäisen… →