Henri Kontinen ja Jarkko Nieminen kavensivat BIH:n johdon 1-2:een

5.4.2014  |  17:58

Henri Kontinen ja Jarkko Nieminen kuroivat Bosnia ja Hertsegovinan joukkueen Davis Cupissa perjantaina ottaman 2-0 johtoa kiinni voittamalla Mirza Basicin ja Tomislav Brkicin suoraan kolmessa erässä luvuin 6-4, 7-6(4), 6-2
-Oli rentoa ja mukavaa pelata, totesi Jarkko Nieminen ottelun jälkeen. -Syötimme hyvin ja pystyimme nostamaan tasoa, kun tarvittiin.
Jarkon perjantaina pelaama viisieräinen kaksinpeli päätyi iltakymmenen tienoilla.
-Kroppa kävi kierroksilla enkä saanut kovinkaan pitkiä yöunia, totesi Jarkko. – Tämä nelinpeli ei kuitenkaan kuluttanut suuremmin voimia. Muutamat ruoat pitää vielä syödä, että pääsee entisellen.
Jarkolla on edessään sunnuntaina klo 13 ykkösten ottelu, jossa hän kohtaa Bosnia ja Hertsegovinan Damir Dzumhurin.Sen jälkeen kohtaavat kakkoset, Juho Paukku ja Mirza Basic.
– Kyllä molemmilla joukkueilla on vielä pitkä tie ennen kuin voittaja voidaan kuuluttaa, totesi Jarkko. – Eivät tulevat ottelut ole helppoja kummallekaan joukkueelle.
Joukkueen kapteeni Kim Tiililkainen myönsi, että perjantai oli rankka päivä joukkueelle.
-Tämä on kuitenkin sellainen porukka, ettei se luovuta missään tilanteessa, sanoi Tiilikainen.
-Perjantain kaksinpelit olivat todella pienestä kiinni. Jos Jarkko olisi voittanut toisen erän tie-breakin ottelussa Basicia vastaan, voitto olisi tullut meille.Ja sama tilanne olisi ollut Juholla, mikäli hän olisi  onnistunut voittamaan toisen erän tie-breakin. Ottelun suunta olisi saattanut muuttua.
– Henri ja Jarkko lähtivät kuitenkin nelinpelin hyvillä fiiliksillä ja olemme kisassa vielä täysillä mukana.

Suomi – Bosnia ja Hertsegovina 1-2
4.-6.4. Tali, Helsinki

Damir Dzumhur BIH – Juho Paukku 63 76 64
Mirza Basic BIH – Jarkko Nieminen 36 76(4) 36 63 86
Henri Kontinen/Jarkko Nieminen – Mirza Basic/Tomislav Brkic BIH 63 76(4) 62

Ottelut alkavat Talissa sunnuntaina 6.4. klo 13 Jarkon ja Damir Dzumhurin ottelulla. Sen jälkeen Juho Paukku kohtaa Mirza Basicin


 

Jaa:

Seuraava uutinen: Tennisliiton kevätkokous… →