Heliövaara turnausvoittoon

24.2.2006  |  15:20

Ensimmäinen ITF-pistekisan kaksinpelin voitto

Harri Heliövaara, 17, voitti uransa ensimmäisen juniorien ITF-pistekilpailun perjantaina Helsingissä. 4.pistekategorian IPP Junior Openin poikien kaksinpelin loppuottelussa seitsemänneksi sijoitettu Heliövaara kohtasi vuotta nuoremman venäläispelaaja Vladimir Karusevichin, joka oli sijoitettu viidenneksi.
Nopea ja komeasti kämmenpuolelta lyövä Karusevich vei ensimmäisen erän 6-3, mutta toisessa erässä Heliövaara paransi liikkumistaan ja pääsi haastamaan vastustajansa. Hän vei toisen erän 6-4. Kolmannen erän 5-3 johtoasemassa Heliövaaralla oli jo kaksi ottelupalloa, mutta ne venäläinen käänsi edukseen. Otteluvoitto ratkesi lopulta eräluvuin 6-4.
– Karusevich löi lujaa ja piti kovaa tempoa, kertoi Harri. – Vaikka ensimmäisen erän jälkeen ei näyttänyt hyvältä, sain tsempatuksi itseni hyvin toiseen erään. Kun sain itseni liikkeelle, sain pelini sujumaan.
Heliövaara ja Karusevich kohtasivat edellisen kerran syyskuussa 2004 Euroopan tennisliiton junioriturnaussarjaan kuuluvassa kisassa Helsingissä. Tuolloin Harri voitti luvuin 7-5, 6-2.
-Kumpikin on varmaan mennyt pelillisesti eteenpäin. Karusevich on myös fyysisesti vahvistunut, analysoi Harri.
Heliövaaran ensimmäisen finaalipaikka ITF-pistekilpailun kaksinpelissä toi heti voiton. Viime kesänä hän eteni Finland Tennis Clubin ulkokentillä 5.kategorian Ranka Openin välieriin. Puolivälierissä Harri on ollut neljä kertaa. Viime vuonna hän eteni IPP Junior Openin kaksinpelissä puolivälieriin.
ITF-pistekisan nelinpelin Harri on voittanut kaksi kertaa, viime heinäkuussa Helsingissä Ranka Openissa ja lokakuussa Vierumäellä Nokia Junior Cupissa. Nyt IPP Junior Openissa hän eteni välieriin Jesse Kiuru parinaan. Viime vuoden kisassa hän hävisi nelinpelin puolivälierissä.
IPP Junior Openin jälkeen Heliövaara nousee poikien ITF-rankingissa sijojen 210-220 paikkeille sijalta 283.
Ensi viikolla hän kilpailee Norjassa 4.kategorian Oslo Indoor –kisassa ja seuraavalla viikolla 3.kategorian turnauksessa Kramforsissa, Ruotsissa.

Jaa:

Seuraava uutinen: Iso-Britannia voitti Suomen… →