Heliövaara/Patten US Openin toiselle kierrokselle – Hietarannalle nelinpelin turnausvoitto WTT-kilpailussa

4.9.2026  |  22:23  |  Raportit

Kuva: Tom Brenner/Wick Photography

Harri Heliövaara ja Henry Patten avasivat kauden viimeisen grand slam -kilpailun US Openin voitolla. Ykkössijoitetut voittivat ensimmäisen kierroksen ottelussa Francisco Cerundolo/Juan Manuel Cerundolo parin erin 6-4, 6-2.

Maailman ykköset Heliövaara ja Patten avasivat ottelun terävästi ja onnistuivat syötönmurrossa heti ensimmäisessä pelissä erinomaisten palautusten ansiosta. Tämän jälkeen ei syötönmurtoja nähty huolimatta muutamasta uudesta mahdollisuudesta ja Heliövaara/Patten siirtyivät eräjohtoon lukemin 6-4.

Toinen erä käynnistyi tasaisemmin, mutta tilanteesta 1-2 nelinpelin erikoismiehet Heliövaara ja Patten ottivat ohjat ja voittivat viisi perättäistä peliä. Loppulukemat kirjattiin 6-4, 6-2. Toisella kierroksella suomalais-brittiläinen pari kohtaa voittajan ottelusta Romain Arneodo/Adrian Mannarino – Matteo Arnaldi/Jan-Lennard Struff.

Heliövaara jahtaa menestystä US Openissa, jossa uran paras sijoitus nelinpelissä on tähän mennessä puolivälieräpaikka vuodelta 2022. Viime vuonna Heliövaara ja Patten kärsivät yllätystappion jo avauskierroksella. 37-vuotias suomalainen voitti US Openin sekanelinpelin vuonna 2023.

US OPEN NELINPELI KAAVIO

Hietaranta nelinpelin turnausvoittoon Ranskassa

Laura Hietaranta tuuletti kauden toista nelinpelin turnausvoittoa massakentillä Ranskassa W50-kategorian kilpailussa. Hietaranta (WTA-427) pelasi yhdessä hollantilaisen Sarah Van Emstin (WTA-542) kanssa. Turnauksen toiseksi sijoitettu pari voitti loppuottelussa ykkössijoitetut Valeriya Strakhova (WTA-551)/Demi Tran (WTA-698) erin 6-2, 6-4.

Pari voitti viikon kaksi ensimmäistä ottelua kolmannen erän tie-breikissä, mutta voitot välierissä ja loppuottelussa tulivat selkein numeroin. Hietaranta iloitsi turnausvoitosta perjantaina.

”Nelinpelissä hyvä vire on kulkenut koko kesän ja on ollut tosi kivaa huomata kehitystä kentällä. Ekalla kierroksella pelastettiin matsipallo, joten nyt tuntuu tosi hyvältä ottaa kisavoitto. Parannettiin yhteispeliä joka matsissa ja pelattiin hyvin tiiminä. Ylläpidettiin hyvää energiaa ja tärkeissä tilanteissa pystyttiin nostamaan pelitasoa. Nelinpelissä TOP200 lähenee hyvää vauhtia”, sanoitti Hietaranta.

Turnauksen kaksinpelissä suomalaisen pelit päättyivät avauskierrokselle kolmen erän tappiossa.

”Kaksinpelissä olin tosi lähellä ekalla kierroksella ja tuntuu, että peli on tosi pienistä jutuista kiinni. Tuntuu kuitenkin, että pelitaso kokoajan nousee kaksinpelissä ja nelinpelissä. Nyt treeniviikolle Suomeen ja sitten takaisin Ranskaan W75-kilpailuun”, päätti Hietaranta.

W50 WORLD TENNIS TOUR | RANSKA

Suomalaiset huippuvireessä WTT-kilpailuissa – Blomqvist, Lagerbohm ja Vasa kaksinpelin välieriin

Perjantai oli mallikas kokonaisuudessaan suomalaisilta ammattilaiskentillä. Peräti kolme pelaajaa eteni kaksinpelin välieriin ja kaksi nelinpelin finaalin World Tennis Tour -kilpailuissa.

Eero Vasa (ATP-472) on toiseksi sijoitettu pelaaja M25-kategorian WTT-kilpailussa Saksassa ja edennyt kaksinpelin välieriin ilman erätappioita. Vasa hakee menestystä myös nelinpelissä veljen Iiron kanssa; parin nelinpelin välierä turnauksessa kuitenkin keskeytettiin ja ottelu jatkuu lauantaina.

Clarissa Blomqvist (WTA-1034) on myös jatkossa kaksin- ja nelinpelissä Tunisiassa. Sijoittamaton Blomqvist voitti kaksinpelin puolivälieränsä kolmen erän taistelun jälkeen ja kohtaa välierissä kilpailun ykkössijoitetun. Nelinpelin finaalissa lauantaina Blomqvist tavoittelee uransa neljättä nelinpelin ammattilaiskilpailun voittoa.

18-vuotias Linus Lagerbohm (ATP-952) tavoittelee puolestaan uransa toista ammattilaiskilpailun voittoa kaksinpelissä ja ensimmäistä nelinpelissä Puolassa. Lagerbohm on edennyt kaksinpelissä neljän parhaan joukkoon M15-kategorian kilpailussa. Turnauksen toisella kierroksella kaatui maanmies Peetu Pohjola (ATP-1628) erin 6-1, 7-5. Lauantain välierissä Lagerbohm kohtaa kuudenneksi sijoitetun pelaajan. Nelinpelissä Lagerbohm on edennyt loppuotteluun yhdessä ruotsalaisen parin kanssa.

W15 WORLD TENNIS TOUR | TUNISIA
M25 WORLD TENNIS TOUR | SAKSA
M15 WORLD TENNIS TOUR | PUOLA

Miesten maajoukkueen ensimmäinen kotiottelu yli 2,5 vuoteen lähestyy. Suomi kohtaa Monacon huippuottelussa Espoossa 18.-19.9. Joukkueessa pelaa viisikko Heliövaara, Virtanen, E. Vasa, Lagerbohm ja Niklas-Salminen. Lippuja on myyty jo yli 6500 – hanki omasi nyt!

OSTA LIPUT TICKETMASTERISTA
TAPAHTUMASIVUSTO

Jaa: