Heliövaara ja Kulikova juhlivat Finnish Tourilla

8.10.2017  |  19:30

Harri Heliövaara (vas.) voitti toisen peräkkäisen Finnish Tour -osakilpailunsa kaadettuaan loppuottelussa Patrik Niklas-Salmisen. Kuva: Kauko Tiainen.

Kauden kuudes Finnish Tour -osakilpailu pelattiin viikonloppuna Smash Centerissä Itä-Helsingissä. Taso oli korkea, sillä miesten 2000 euron pääpalkintoa olivat tavoittelemassa lähes kaikki Suomen kärkipelaajat.

Ennakkosuosikit olivat miesten puolella odotetun vahvoja, kun Finnish Tour -kilpailusarjan kauden kuudes ja samalla toiseksi viimeinen osakilpailu käytiin Helsingissä. Mukana oli lähes koko maamme terävin kärki, sillä todellisista huippupelaajista puuttuivat ainoastaan Emil Ruusuvuori ja Patrick Kaukovalta.

Loppuottelussa toisistaan otti mittaa kaksi syksyn aikana erityisesti nelinpelissä kunnostautunutta pelaajaa, kun ykkössijoitettu Patrik Niklas-Salminen (TaTS) sai vastaansa kolmanneksi sijoitetun Harri Heliövaaran. Edellisen Finnish Tour -osakilpailun elokuun lopussa Hämeenlinnassa voittanut Heliövaara oli tälläkin kertaa vahvin ja vei voiton lukemin 6-3, 6-4.

Heliövaara, 28, oli selvittänyt tiensä finaaliin lyötyään aiemmin sunnuntaina pelatussa välierässä toisen kokeneen konkarin, kaavion kakkoseksi sijoitetun 36-vuotiaan Lauri Kiiskin (TaTS) kolmieräisessä kamppailussa lukemin 4-6, 6-2, 6-1.

Niklas-Salminen puolestaan oli varmistanut loppuottelupaikkansa kaatamalla toisessa semifinaalissa viikonlopun yllättäjän, kahdeksanneksi sijoitetun Smash-Kotkan Ville-Petteri Ahdin erin 7-6(3), 6-0.

Miesten kaavio ja tulokset

Anastasia Kulikova naisten voittajaksi

Naistenkin sarjassa neljän parhaan joukossa nähtiin kolme kärkisijoitettua pelaajaa, kun mukana välierissä olivat ykkössijoitettu Milka-Emilia Pasanen (TaTS), kaavion kakkoseksi sijoitettu Mariella Minetti (TaTS) ja kolmoseksi sijoitettu Venäjän Anastasia Kulikova (HVS).

Välierissä koettiin pienoinen yllätys, kun Kulikova nappasi voiton ja pudotti Pasasen loppuottelusta. Venäläinen sai finaalissa vastaansa Minetin, joka oli kukistanut toisessa semifinaalissa sijoittamattoman Emma Eerolan (TaTS).

Vahvasti läpi viikonlopun pelannut Kulikova ei finaalissakaan ollut yllätettävissä, vaan nappasi Minettiä vastaan voiton suoraan kahdessa erässä 6-2, 6-2. Venäläinen kuittasi osakilpailuvoitostaan 1000 euron palkintosumman.

Anastasia Kulikova (oik.) ja Mariella Minetti olivat viikonlopun kaksi parasta naisten Finnish Tour -osakilpailussa.
Kuva: Tapio Totro.

Naisten kaavio ja tulokset

Jaa:

Seuraava uutinen: Jatkuuko sinivalkoinen juhla… →