Heliövaara/Glasspool välieriin ja Ruusuvuori puolivälieriin Tukholmassa – ”Tukholma rokkaa”

20.10.2022  |  17:20  |  Raportit

Suomalaisittain on Tukholman avoimet alkaneet erinomaisesti; Harri Heliövaara ja Lloyd Glasspool etenivät välieriin sekä Emil Ruusuvuori puolivälieriin.

Kolmanneksi sijoitetut Heliövaara (ATP-14)/Glasspool (ATP-19) nappasi torstaina kisan toisen voittonsa. Avauskierroksella kaatui villin kortin saanut ruotsalaispari Leo Borg/Simon Freund 6-3, 6-2 ja puolivälierässä sijoittamaton tsekkipari Roman Jebavy/Adam Pavlasek 6-3, 6-4. Molemmat ottelut olivat ohi alle tunnissa, mikä kuvaa niin nelinpelin nopeaa luonnetta kuin suomalais-brittiläisparin erittäin vahvaa aloitusta.

– Tukholma rokkaa. On kiva olla täällä pelaamassa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tänään oli upea fiilis pelata sopivan intiimillä ykköskentällä, jonne saimme monta kymmentä suomalaisfania kannustamaan. Tuntui ihan kuin kotimatsia olisimme pelanneet, kertoi Heliövaara.

Hyvää fiilistään Heliövaara avasi myös pelin kautta.

– Kyllähän se hyvä fiilis kertoo myös siitä, että pelimme kulkee. Hyvin vakuuttavaa perustekemistä kaksi ensimmäistä kierrosta, olemme onnistuneet harjoittelemissamme asioissa.

Lauantaisessa välierässä asettuvat vastaan sijoittamattomat Maxime Cressy/Albano Olivetti.

Kaksinpelissä on Ruusuvuori (ATP-52) niin ikään ottanut kaksi voittoa. Avauskierroksella tuli makea revanssi portugalilaisesta Joao Sousasta (ATP-67) 6-3, 6-2; Sousa voitti Ruusuvuoren helmikuun alussa ATP-finaalissa Intiassa. Toisella kierroksella suomalaispelaaja nappasi toisen voittonsa lyhyen ajan sisään tsekkiläisestä Jiri Leheckasta (ATP-77) niin ikään vakuuttavin luvuin 6-2, 6-2.

– Oli todella hyvä ottelu. Pelasimme vastakkain Metzissä ja tiesin hänen olevan hyvä, minkä hän näytti edeltävällä kierroksella voittamalla Grigor Dimitrovin. Olin todella keskittynyt ja laadukkaan alun jälkeen onnistuin karkaamaan voittoon, sanoi Ruusuvuori kenttähaastattelussa.

Taiston tauottua Ruusuvuori jatkoi Tennisliitolle.

– Olen pystynyt toteuttamaan taktiikoita otteluissa erinomaisesti; erityisesti tänään toisella kierroksella pysyi paketti kasassa ensimmäisestä pisteestä aina viimeiseen pisteeseen asti. Lehecka aloitti tosi vahvasti ja pelasi nopeasti sekä tuli verkollekin. Sain erän alkupuolella selvitettyä murtopallon ja sitten mursin perään. Sen jälkeen alkoi rullaamaan ja hän ei enää keksinyt yhtä hyviä juttuja kiusaakseen minua. Tosi hyvillä fiiliksillä kohti puolivälierää.

Puolivälieräpaikka on suomalaispelaajan kauden viides. Viimeisin ennen Tukholmaa oli kesäkuulta Queen´s Clubin nurmikenttäturnauksesta.

Perjantain puolivälierässä, päivän viimeinen ottelu noin klo 20.30 alkaen, tulee vastaan [3] Frances Tiafoe. Ruusuvuori voitti Tiafoen suoraan kahdessa erässä 6-1, 6-4 viime vuonna Masters-turnauksen karsinnassa Kanadassa.

ATP250 | TUKHOLMA

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkokatsaus 42/2022 – →