Heliövaara/Glasspool loppuotteluun kauden viimeisessä turnauksessaan – ”Perjantai oli vaiherikas, mutta erinomainen päivä tiimillemme”

26.11.2021  |  16:54  |  Raportit

Kuva: ATP

Harri Heliövaara ja Lloyd Glasspool etenivät loppuotteluun ATP Challenger -turnauksessa Italiassa.

Kauden viimeistä turnaustaan pelaavat Heliövaara ja Glasspool voittivat perjantaina kaksi ottelua. Päivällä he veivät päätökseen eiliseltä keskeytetyn puolivälierän, jossa he nousivat erän tappioasemasta voittoon parista Marco Bortolotti/Sergio Martos Gornes 4-6, 6-3, 10-7. Alkuillasta pelatussa välierässä ykköseksi sijoitettu suomalais-brittiläispari voitti neljänneksi sijoitetut Antonio Sancic/Tristan-Samuel Weissborn 6-2, 6-4.

– Perjantai oli vaiherikas, mutta erinomainen päivä tiimillemme. Yöllä oli satanut, mutta ulkokentät kuivuivat juuri parahiksi, että saimme puolivälierän pelattua. Isolla tahdonvoimalla klaarasimme suunnitelman mukaisesti ottelun kolmannen erän tie-breakin kautta kotiin, aloitti Heliövaara.

Iltapäivällä uudestaan alkanut sade vei välierän sisäkentille.

– Tämä sopi meille, tosi hyvän ottelun pelasimme.  Varsinkin no-ad -pisteiden pelaaminen oli avainasemassa ja hyvä syöttäminen. Huomenna on siis tiedossa kauden viimeinen ottelu, josta toivottavasti olisi tuloksena vielä yksi voitto.

Lauantaisessa loppuottelussa tulevat vastaan toiseksi sijoitetut Andrea Vavassori/David Vega Hernandez.

ATP CHALLENGER | ITALIA – LIVESTREAM

Kauden lopetus on ollut suomalaiselle äärimmäisen vahva. Viimeiset viisi turnausta ovat vieneet suomalaisen aina mestaruustaistoon asti. Heliövaara on voittanut tänä vuonna kolme Challenger- ja kaksi ATP-turnausta. Glasspool on ollut parina kahdessa haastajatason ja yhdessä ATP-tason turnausvoitossa. Suomalainen on tällä hetkellä uransa parhaassa noteerauksessa 65 nelinpelin maailmanlistalla.

Jaa:

Seuraava uutinen: TEHO Sport Tennisliiga:… →