Uutiset
Heiskanen ja Löfman SEB JGP 12v osakilpailuvoittoihin Lahdessa
25.8.2014 | 09:32
HVS:n Aleksi Löfman eteni suvereenisti SEB JGP:n neljännen osakilpailun P12-luokan loppuotteluun Lahdessa menettäen vain yhden pelin. Sen suurempia vaikeuksia ei ollut hänen seurakaverillaan Oskar Antinheimolla kahdella ensimmäisellä kierroksella, mutta välierissä hänen nelinpeliparinsa EVS:n Oliver Saarinen haastoi Oskarin välierien ensimmäisessä erässä. Oskar voitti sen lopulta tie-breakissa ja vei toisen erän selvästi. Loppuottelussa Aleksi voitti Oskarin 6-3, 6-4.
Nelinpelissä poikien osat vaihtuivat: Oskar ja Oliver voittivat Aleksin ja tämän lahtelaisparin Oskari Eerolan 6-4, 6-2.
Lahden turnauksen jälkeen Oskar johtaa SEB JGP -pistetilastoa 390 pisteellä, Aleksi on tuntumassa, vain 20 pisteen päässä. Hän jälkeensä tilaston kolmas ja neljäs ovat liki samoissa pisteissä: ÅLK:n Tuomas Rikkosella, joka Lahdessa koki niukan puolivälierätappion Oliver Saariselle, on 350 pistettä ja Oskari Eerolalla 345 pistettä.
Tyttöjen kaksinpelissä JTS:n Lotta Heiskanen teki kellontarkkaa työtä. Hän voitti kolme ensimmäistä otteluaan kaikki luvuin 6-1, 6-2. Loppuottelussa Lotta menetti yhden pelin enemmän voittaessaan HVS:n Peppi Ramstedtin 6-1, 6-3.
Myös tyttöjen nelinpelissä kaksinpelin finalistien osat vaihtuivat: Peppi ja seurakaveri Stella Erlund voittivat loppuottelussa Lotan ja Vilma Koposen, hänkin JTS:stä.
Tyttöjen SEB JGP-pistetilastoa johtaa Lotta Heiskanen, joka on 465 pistellään ihan omalla sataluvullaan. Kakkosena on 385 pisteellä ETS:n Ella Tuomela, joka koki tappion Lahdessa välierissä Peppi Ramstedtille. Peppi on pistetilastossa kolmantena 350 pisteellään.
SEB JGP 12v, 4.osakilpailu
22.-24.8.2014 Kisapuisto, Lahti
Järj: LVS
Luokkien loppuottelutulokset
P2p Aleksi Löfman HVS – Oskar Antinheimo HVS 63 64
T1p Lotta Heiskanen JTS – Peppi Ramstedt HVS 61 63
P4p Oskar Antinheimo HVS/Oliver Saarinen EVS – Oskari Eerola LVS/Aleksi Löfman HVS 64 62
T4p Stella Erlund/Peppi Ramstedt HVS – Lotta Heiskanen/Vilma Koponen JTS 64 64
Jaa: