Hartman, Matikkala, Minetti ja Stenfors tuplavoittajia SEB JGP 12v ja 16v ?kilpailussa Kaarinassa

19.1.2015  |  09:16

Aktia Arenalla Kaarinassa ja Manhattan Sport Centerissä Turussa pelattiin ÅLK:n järjestämänä SEB JGP:n 12v ja 16v -luokkien vuoden ensimmäiset osakilpailut samaan aikaan kuin Impivaarassa kisattiin 10v ja 14v -luokissa.
Kaikissa poikien ja tyttöjen luokissa kaksinpelien voittajat voittivat parinsa kanssa myös nelinpelit.

P16-luokan kaksinpelin kärkipelaaja PVS:n Patrick Stenfors eteni vaivoitta finaaliin, jossa kohtasi kolmossijoitetun Smashin Jussi Tiaisen. Viime vuoden SEB JGP Masterissa Jussi oli kokenut tappion VarTen Ilari Vesaselle, mutta voitti tämän nyt välierissä. Loppuottelusta tuli tiukka: Patrick voitti ensimmäisen erän 6-3, toisen vei Jussi 6-1, mutta tasainen kolmas erä meni jälleen Patricille 6-4.
Nelinpeliä Patrick pelasi Ilari Vesasen kanssa. Finaali oli äärimmäisen tasainen ja se ratkesi vasta ottelutie-breakissa: siinä Ilari ja Patrick voittivat smashiläiset Anttoni Kinnusen ja Jussi Tiaisen 10-6
Kakkoseksi sijoitettu TaTS:n Mariella Minetti meni T16-luokan finaaliin erääkään menettämättä eikä ollut loppuottelussakaan vaikeuksissa, sillä seurakaveri Karolina Hakala pystyi viemään häneltä vain kaksi peliä ensimmäisessä erässä. Karolina oli pudottanut välierissä ykkössijoitetun ÅLK:n Venla Anderssonin.
Mariella ja Karolina veivät myös nelinpelin Tampereelle, kun kukistivat loppuottelussa Helsingin kulosaarelaiset Ida Havunnan ja Andrea Widingin kolmessa erässä. Ratkaisu tuli vasta ottelutie-breakissa, jonka tamperelaiset voittivat 10-6.
OVS:n Aaron Matikkala sijoittui viime vuonna SEB JGP 12v-luokan osakilpailussa pari kertaa sijoille 5-8, mutta nyt, uutena vuonna, hän otti luokkavoitot P12-luokassa sekä kaksin- että nelinpelissä.
Viidenneksi sijoitettu Aaron voitti matkalla finaaliin HLK:n Benjamin Ylisen, kakkossijoitetun HLK:n Milos Vujasinovicin, välierissä HLK:n Oskar Stumpfin ja loppuottelussa ykkössijoitetun Lo-Ten Juuso Niemisen.
Nelinpelin loppuottelussa Aaron ja Juuso voittivat HVS:n parin Teemu Aho ja Otto Leikola.
TaTS:n tytöt olivat vakuuttavia T16-luokassa ja saan tyyliin pelasi myös T12-luokan ykkössijoitettu Emilia Hartman, joka viime vuonna oli 12v-luokan pistetilastossa sijalla 11. Nyt ensimmäisessä osakilpalussa än menetti pelaamissaan neljässä ottelussa enimmillään vain neljä peliä otteluissaan.
Loppuottelussa kukistui viimevuotinen T10-luokan pistetilaston voittaja LTS:n Laura Hietaranta luvuin 6-1, 6-2.
Nelinpelissä Emilian parina oli LVS:n Fiona Kallio. Pari meni luokkavoittoon kukistamalla finaalissa KTS:n Asta Miettisen ja Lo-Ten Stella Remanderin varsin selvin numeroin.

Fair Play -pelajaana palkittiin TVS:n Veera Antonen.

SEB JGP 16v ja 12v
Ensimmäinen osakilpailu
16.-18.1. Aktia Arena, Kaarina ja Manhattan Sport Center, Turku
Järj. ÅLK

Luokkien loppuottelut
Kaksinpelit

P16 Patrick Stenfors PVS – Jussi Tiainen Smash 63 16 64
T16 Mariella Minetti TaTS – Karolina Hakala TaTS 62 60
P12 Aaron Matikkala OVS – Juuso Nieminen Lo-Te 64 63
T12 Emilia Hartman TaTS – Laura Hietaranta LTS 61 62
Nelinpelit
P16 Patrick Stenfors PVS/Ilari Vesanen VarTe – Anttoni Kinnunen/Jussi Tiainen Smash 67 75 [10-6]
T16 Karolina Hakala/Mariella Minetti TaTS – Ida Havunta/Andrea Widing GVLK 67 63 [10-6]
P12 Aaron Matikkala OVS/Juuso Nieminen Lo-Te – Teemu Aho/Otto Leikola HVS 75 63
T12 Emilia Hartman TaTS/Fiona Kallio LVS – Asta Miettinen KTS/Stella Remander Lo-Te 61 61


 

Jaa:

Seuraava uutinen: Berner ja Broman… →