Harri Heliövaara Suomen Davis Cup -joukkueeseen

10.2.2016  |  13:24

 

Suomen Davis Cup -joukkueeseen nimettiin toinen vahvistus jo varhaisessa vaiheessa, kun kapteeni Kim Tiilikainen kutsui Harri Heliövaaran pelaamaan Zimbabwea vastaan. Suomea edustavat 4.-6. maaliskuuta pelattavassa Euroopan/Afrikan lohkon II ryhmän kohtaamisessa siis ainakin Jarkko Nieminen ja Heliövaara.

Heliövaara oli ammattilaisurallaan kaksinpelin ATP-rankingissa parhaimmillaan 194:s ja nelinpelissä 128:s. Hän on edustanut Suomea yhdeksässä Davis Cup -kohtaamisessa, joissa hän on voittanut kolme ottelua. Vaikka Heliövaara jätti ammattilaiskentät 2013, osoitti hän 2015 vahvan kuntonsa ja timanttiset taitonsa voittamalla ulkokenttien kaksinpelin Suomen mestaruuden. Aamulehti Tampere Openin ATP Challenger -turnauksessa hän eteni Patrik Niklas-Salmisen kanssa nelinpelin loppuotteluun.

– Suomen väreissä pelatut Davis Cupit ovat aktiiviurani parhaita muistoja, joten odotan erittäin suurella innolla tulevia matseja. Myös Kittilän ainutlaatuisuus pelipaikkana toi lisämotivaatiota saada itseni kunnon pelikuntoon. Emme varmasti tule päästämään Zimbabwen pelaajia helpolla kotikentällä, Heliövaara kommentoi.  

Tulevana kesänä diplomi-insinööriksi Aalto-yliopistosta valmistuva Heliövaara valittiin syksyllä Suomen Tennisliiton hallitukseen. Muiden luottamushenkilöiden hurratessa kotijoukkueen puolesta katsomossa, on Heliövaara kentällä vaikuttamassa lopputulokseen.

– En hallitukseen mukaan lähtiessäni odottanut välttämättä enää kutsua maajoukkueeseen pelaajana, mutta antaahan se vähän lisäuskottavuutta tulevissa kokouksissa, kun voi kommentoida asioita myös kenttäperspektiivistä, Heliövaara hymyilee.

 

Lipunmyynti alkanut pirteästi 

Lipunmyynti Kittilän Urheiluhallissa pelattavaan kolmipäiväiseen tapahtumaan alkoi 1. helmikuuta. Nyt jo lähes puolet lipuista on myyty.

– Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus tulla kannustamaan Suomen joukkuetta ja olla osa kansainvälistä Davis Cup -historiaa. Otteluita ei ole nimittäin koskaan aiemmin pelattu yhtä pohjoisella paikkakunnalla, Suomen Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho sanoo.

Jaa:

Seuraava uutinen: Vain ystävänpäivänä –… →