Haavisto matkalla kohti ammattilaisuutta – unelmana TOP100

9.3.2023  |  06:30  |  Ennakot

4-vuotiaana se alkoi isoveljen perässä; nyt Ella Haaviston tavoitteena on tennisammattilaisuus.

Voimaa onnistumisista ja haasteista – ”Pelini on kehittynyt todella paljon”

Pallot viuhuvat kovaa kyytiä kotkalaissyntyisen Haaviston kämmenlyöntien seurauksena Helsingin Myllypuron treeneissä.

Maaliskuussa 21-vuotta täyttävän pelaajan painavat kämmenlyönnit ovat tulleet tutuiksi kansallista tennistä seuranneille jo useiden vuosien ajan. Myös kilpakumppanit ovat saaneet tämän todeta, sillä turnausvoittoja ja kovia päänahkoja on tullut tiuhaan tahtiin viimeisten vuosien aikana.

”Myös syöttö toimii tällä hetkellä paremmin kuin aiemmin; saan sillä enemmän suoria pisteitä tai pohjustettua seuraavaa lyöntiä”, taustoittaa Haavisto.

Smashin Haavisto voitti sisäkenttien SM-kultaa 2021 Helsingin Laajasalossa ja viime vuonna hän nappasi TEHO Sport Finnish Tourin kokonaiskilpailun voiton. Haavisto edusti myös Suomea, Porsche Billie Jean King Cup Team Finland, keväällä 2022 Vierumäellä ja 2022 lopulla hän ansaitsi myös WTA-rankingin. Tällä hetkellä hän on maailmanlistalla sijalla 1113.

”Pelini on kehittynyt todella paljon, kaikki osa-alueet ovat menneet eteenpäin kokonaisvaltaisesti. Olen pelaajana valmiimpi niin fyysisesti kuin henkisesti.”

Viime ajat ovat olleet hyviä Haavistolle. Hän on kuitenkin nähnyt myös loukkaantumisten tuoman nurjan puolen. Vastoinkäymiset ovat kuitenkin vahvistaneet pelaajaa ja hän näkee haastavissa ajoissa hyvääkin.

”Kun vasenkäteni oli poissa pelistä, slaissasin paljon ja kehitin sitä lyöntiä sekä puolustuspelaamista. Myös liikkumisessa oli aivan erilainen fokus ja taktinen osaamiseni kehittyi.”

Varsin kypsää ajattelua ja suhtautumista.

”No totta kai se silloin ärsytti ja oli äärimmäisen turhauttavaakin, mutta jälkeenpäin katsoen nekin ajat kehittivät minua.”

Unelmana TOP100 – ”Olen tosi tyytyväinen tiimiini tällä hetkellä”

Vuosi 2023 on lähtenyt myös mallikkaasti liikkeelle. Tuloksia isompi asia on, että Haavisto pystyy nyt täysipainoisesti keskittymään tennikseen.

”Elämä rullaa hienosti tällä hetkellä. Valmistuin joulukuussa ylioppilaaksi, jonka jälkeen olen voinut keskittyä ja panostaa aivan täysillä tennikseen. Se on tuntunut tosi hyvältä ja päällä on ollut kova treenimotivaatio. Huomaan lyhyessä ajassa kehittyneeni todella paljon.”

Jo mainittujen aseiden, kämmenlyönnin ja syötön, lisäksi on rystylyöntiin tullut varmuutta alkuvuodesta.

Eivätkä ne alkuvuoden tuloksetkaan heikkoja ole. Päinvastoin. Haavisto voitti TEHO Sport Tennisliigan pudotuspeleissä helmikuussa jo ammattilaisturnauksia voittaneen Laura Hietarannan (HVS) suoraan kahdessa erässä ja saman tempun hän toisti myös kansalliseen kärkeen kuuluvaa Emelie Gabrania (ÅLK) vastaan.

”Ne olivat hyviä otteluita. Lisäksi olin tammikuussa Turkissa ITF-ammattilaiskisoissa. Siellä tuli vastaan kovia pelaajia ja en päässyt pitkälle kisoissa. Totta kai haluan edetä turnausvoittoihin, mutta kyseiset ottelut olivat myös hyviä ja voin niihin olla tyytyväinen oppikokemuksina.”

Haavisto tavoittelemassa palloa HPP Openissa 2022.

Haaviston unelmana on maailmanlistalla sadan parhaan joukkoon pääseminen, mikä mahdollistaisi myös pelaamisen Grand Slam -tasolla.

Kohti unelmaa häntä ovat tällä hetkellä viemässä valmentaja Piia Suomalainen ja tennisoppia tuo myös Jussi Koivisto sekä fysiikkavalmentaja Joni Honkaniemi.

”Olen tosi tyytyväinen tiimiini tällä hetkellä.”

Haavisto ja Suomalainen ovat muodostaneet myös TEHO Sport Tennisliigan yhden kovimmista, ellei kovimman, pareista viime vuosien aikana.

Nuoren pelaajan puheista huokuu itseluottamus, eikä TOP100-maininnat tai keskustelut tavoitteista tätä itseluottamusta horjuta.

”Lyhyen aikavälin tavoitteena on pelata ja pärjätä $15,000 ja $25,000 ITF-turnauksissa. Tietysti tavoitteena on myös pysyä terveenä ja kehittyä urheilijana. Sitä kautta voin edetä kohti unelmaani.”

Haavisto pelaa tulevana viikonloppuna TEHO Sport Finnish Tourilla Jyväskylässä. Hän kertoo kaikkien Finnish Tourien olevan lähtökohtaisesti hänen kalenterissaan.

”Jyväskylän jälkeen on kalenterissa ammattilaisturnauksia Tunisiassa ja myöhemmin keväällä Turkissa sekä Vierumäellä. Tänä vuonna haluan pelata mahdollisimman paljon ammattilaiskisoja.”

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkokatsaus 10/2023 – →