Grani Tennis hakee päätoimista tennisvalmentajaa

17.11.2011  |  00:27

Grani Tennis hakee päätoimista tennisvalmentajaa 

Tehtäviin kuuluu tennisvalmennusta keskimäärin 25 tuntia viikossa. Päätyö on nuorten kilpailemista aloittelevien pelaajien innostaminen ja ohjaaminen lajissa eteenpäin. 

Odotamme hakijalta kykyä ja halua oman vastuualueensa itsenäiseen kehittämiseen ja suunniteluun sekä yhteistyötä seuran muiden valmentajien kanssa.
Edellytämme riittävää lajiosaamista, kokemusta ja koulutusta.
Ruotsin kielen taito katsotaan eduksi.
Työn aloitus vuoden 2012 alussa tai sopimuksen mukaan.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen 15.11.2011 mennessä osoitteella kirsi.lassooy@granitennis.fi.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Kirsi Lassooy,  puh. 0400-783249. 

 Grani Tennis on Suomen suurimpia tennisseuroja lähes 700 jäsenellään.  Seura omistaa kaksi vuotta sitten valmistuneen monipuolisen ja viihtyisän mailapelikeskuksen, FREEDOM FUND arenan, jonka myötä valmennustuntien määrä on moninkertaistunut.  Hallissa on kolme tennis-, 5 sulkapallo- ja kaksi squashkenttää. Hallissa toimii myös aktiivisesti monipuolinen liikuntakeskus MOVE.  Kesällä seuralla on käytössä kolme ulkotenniskenttää Kauniaisten keskustassa.

Grani Tennis kehittää tennisvalmennusta laadukkaasti strategian mukaisesti paikallisesti, innostavasti, sympaattisesti ja jäsenten parhaaksi. Se haluaa olla vetovoimainen ja esimerkillinen urheiluseura omalla paikkakunnallaan ja haluaa tarjota myönteisiä, kestäviä liikuntakokemuksia kaikenikäisille.

Ilmoitus tuli Tennisverkkoon 3.11.2011

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Juho Paukku jatkoon… →