Grand Slam -semifinalisti Edmundille villi kortti HPP Openiin

28.10.2022  |  12:34  |  Ennakot

Kuva: LTA

Seuraa HPP Openin kotisivuja www.hppopen.fi ja sosiaalisen median kanavia. 

HPP Openin ensimmäinen villi kortti miesten kaksinpelin pääsarjaan menee Iso-Britannian Kyle Edmundille.

27-vuotias Edmund tekee hiljalleen paluuta kilpakentille polvivaivojen jäljiltä. Edmund oli lähes kaksi vuotta pelaamatta loukkaantumisten vuoksi. Britti läpi kävi tuon ajanjakson aikana kolme leikkausta vasemman polvensa vaivoihin. Edmundin paluu kiertueelle tapahtui kesällä Wimbledonissa sekanelinpelissä. HPP Openiin Edmund saapuu viisi kaksinpeliturnausta tilillään vuoden 2022 puolelta.

Ennen vuoden 2020 loukkaantumista oli Edmundin ura vahvassa nousussa. Vuonna 2018 Edmund ylsi vuoden ensimmäisessä Grand Slam -turnauksessa Australiassa aina välieriin asti. Australian avointen puolivälierissä Edmund saavutti tähänastisen uransa isoimman voiton sen hetken ATP-3 ranking pelaajasta Grigor Dimitrovista. Samana vuonna britti saavutti uransa ennätysrankingin 14. sijan maailmanlistalla ja voitti ensimmäisen ATP-kilpailunsa Alankomaissa. Yhteensä ATP-turnausvoittoja Edmundilla on kaksi.

Myös Davis Cupin Iso-Britannian joukkueen kanssa voittanut Edmund ei ole aiemmin pelannut ammattilaiskilpailua Suomessa. Edmund täydentää tällä viikolla julkaistua HPP Openin pelaajalistaa. Loput kaksi turnauksen villin kortin pelaajaa julkaistaan myöhemmin.

Osta lippusi ennakkoon

Tämän vuotinen turnaus pitää sisällään niin naisten $25,000 ITF-turnauksen kuin miesten ATP Challenger -kilpailun. Turnaus käynnistyy sunnuntaina 13.11. kaksinpelin karsinnoilla ja päättyy viikkoa myöhemmin sunnuntaina 20.11. kaksinpelin loppuotteluun.

Kaikkien ennakkoon lipun ostaneiden kesken arvotaan: 1) yksityistunti Jarkko Niemisen kanssa, 2) 2kpl Story-ravintolalahjakorttia, 3) vapaavalintainen Wilsonin tennismaila Pro Shopista ja 4) VIP-lippuja HPP Openin finaalipäivään.

LIPUNMYYNTI

AIKATAULU 2022

Alustava kilpailun aikataulu. Tarkemmat päiväkohtaiset otteluiden alkamisajat selviävät turnausviikolla.

KARSINNAT SU 13.11.
PÄÄSARJA MA 14.11.
TI 15.11.
KE 16.11.
TO 17.11.
PE 18.11.
VÄLIERÄT LA 19.11.
LOPPUOTTELUT SU 20.11.

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Virtanen/Durasovic loppuotteluun Ranskassa… →