Fyrstenberg/Matkowski, Puolan vahva nelinpelipari

6.3.2010  |  11:30

Kontinen/Nieminen pelaa Suomen parina

Suomen Davis Cup-joukkueen kapteeni Kim Tiilikainen vaihtoi nelinpelipariksi lauantaiseen otteluun Henri Kontisen ja Jarkko Niemisen aiemmin nimettyjen Harri Heliövaaran ja Timo Niemisen sijalle.

Puolalla olisi ollut nimetä lauantaiseen nelinpeliotteluun Suomen vastaan ATP-nelinpelirankingissa sijalla 12 oleva ykköspelaajansa Lukasz Kubot, joka pelaa ammattilaiskisoissa nelinpeliä parinaan Itävallan Oliver Marach. Australian avoimissa pari oli 16:n joukossa, voitti Santiagon turnauksen Chilessä helmikuun alussa ja oli seuraavalla viikolla Costa do Sauipe –kisan loppuottelussa.
Sopotiin 190-senttinen Kubot tuli Acapulcosta Meksikosta, jossa hän voitti ATP-turnauksen nelinpelin.
Kubot voi kuitenkin keskittyä kaikessa rauhassa sunnuntaiseen ykkösten kaksinpeliin Jarkko Niemistä vastaan, sillä Mariusz Fyrstenberg ja Marcin Matkowski ovat ATP-nelinpelirankingissa sijoilla 19 ja 18. Pari on Davis Cupissa voittanut 10 ottelua ja hävinnyt vain kolme vuodesta 2003 lähtien, jolloin he edustivat maataan ensimmäisen kerran parina ottelussa Etelä-Afrikkaa vastaan.
Varsovalainen Fyrstenberg on 193-senttinen vasuri, 188-senttinen oikeakätinen Matkowski on Szczecinistä.
Matkowskilla oli viimeksi ATP-kaksinpeliranking syyskuussa 2007; parhaimmillaan, 647, se oli 10 vuotta sitten. Paras rankkaus nelinpelissä, 11, oli vuoden takaa  helmikuulta. Fyrsterberg on parhaimmillaan ollut kaksinpelirankingissa sijalla 317 elokuussa 2002, viimeksi ranking hänellä oli helmikuussa 2007. Myös Fyrstenbergin uran paras nelinpeliranking on 11 helmikuulta viime vuonna.
Pari on voittanut kymmenen ATP Tour-turnausta yhdessä. Sopotin turnauksen nelinpelin he voittivat vuosina 2003, 2005 ja 2007, Costa Do Sauipen Brasiliassa vuonna 2004, Bukarestin vuonna 2006, Wienin vuonna 2007, Madridin ATP Masters-sarjan turnauksen vuonna 2008, samoin Varsovan ja viime vuonna sekä Eastbournen turnauksen ruoholla että syys-lokakuun vaihteessa Kuala Lumpurin turnauksen sisällä kovalla kentällä.
Fyrstenberg ja Matkowski ovat olleet 13 nelinpeliturnauksen loppuottelussa. Kumpikin on tienannut urallaan yli 1,2 miljoonaa dollaria.

Puolan ja Suomen nelinpeliottelu alkaa klo 14 Suomen aikaa.

Jaa:

Seuraava uutinen: Puola voitti nelinpelin… →