Finnish Tourin ensimmäiset kilpailut Tampereella viikonloppuna

20.1.2012  |  12:57

Lauri Kiiski 

 

Finnish Tourin miesten ja naisten ensimmäiset osakilpailut, Kenttävaruste Open. pelataan viikonloppuna 20.-22.1. Tampereen tenniskeskuksessa TaTS:n järjestämänä.
Miesten 32 pelaajan kaavio tuli täyteen, sairastumisten vuoksi vetäytyivät kuitenkin ÅLK:n Dennis Kazistov ja TaTS:n oma Joel Popov.
Ykkössijoitettu on TaTS:n Lauri Kiiski ja kakkonen HVS:n Santtu Leskinen.
Ensimmäinen kierros pelataan perjantaina klo 16.30 alkaen, toinen kierros lauantaiaamuna ja puolivälierät lauantaina iltapäivällä. Sunnuntaina klo 10.30 pelataan välierät ja loppuottelu klo 13.30. Sitä voi seurata suorana lähetyksenä www.tennis.fi –sivuilta.

Naisten kaavioon ilmoittautui 20 pelaajaa. Kisan aloittaa kaavion pohjalta perjantai-iltana kahdeksan pelaajaa. Toinen kierros käynnistyy lauantaina puolelta päivin ja alkuillasta pelataan puolivälierät.
Myös naisten välierät pelataan sunnuntaina klo 10.30 ja loppuottelu klo 13.30
Naisten kärkisijoitetut ovat järjestävän seuran TaTS:n omat Ella Leivo ja Johanna Hyöty.

Finnish Tennis Tour –kilpailusarja pelataan nyt 10.kerran. Ensimmäisen kerran kilpailusarjaa pelattiin siis vuonna 2003.
Miesten Finnish Tourin kokonaiskilpailun voitti ensimmäisenä vuonna HVS:n Tapio Nurminen.   Vuonna 2005 alkoi TaTS:n Lauri Kiiskin viiden vuoden pituinen kokonaiskilpailun voittoputki. Kahtena viime vuonna miesten kokonaiskilpailun on voittanut HVS:n Sami Huurinainen.
Naisten Finnish Tourin ensimmäinen voittaja oli Essi Laine, joka uusi voittonsa vuonna 2007. Kahdesti kokonaiskilpailun ovat voittaneet myös Smashin Piia Suomalainen ja TaTSn Ella Leivo, joka puolustaa viimevuotista voittoaan.

 

Finnish Tourin voittajat     

Miehet

2003 Tapio Nurminen

2004 Juho Paukku

2005 Lauri Kiiski

2006 Lauri Kiiski

2007 Lauri Kiiski

2008 Lauri Kiiski

2009 Lauri Kiiski

2010 Sami Huurinainen

2011 Sami Huurinainen

 

Naiset
2003 Essi Laine

2004 Carina Björnström

2005 Piia Suomalainen

2006 Piia Suomalainen

2007 Essi Laine

2008 Heini Salonen

2009 Ella Leivo

2010 Saana Saarteinen

2011 Ella Leivo

 

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Aaro Pöllänen Narva… →