Finnish Tennis Pro Circuit päättyy Taliin – ennakko 33/17

14.8.2017  |  06:00

Otto Virtanen sai villin kortin Digitalist Open 2017 -turnaukseen. Kuva: Heidi Koivunen.

Suomessa tänä kesänä käytävien ammattilaiskilpailuiden sarja, Finnish Tennis Pro Circuit, päättyy tällä viikolla Talissa pelattavaan Digitalist Open 2017 -turnaukseen. Suomalaisen tenniksen kärkinimiä nähdään myös Euroopan ja Yhdysvaltojen kentillä. Kotimaassa pelataan junioreiden SM-mitaleista.

Helsingin Talissa tällä viikolla pelattava miesten 15 000 dollarin ITF-kilpailu, Digitalist Open 2017, päättää Suomessa käytävien ammattilaiskilpailuiden sarjan tältä kesältä. Talin Tenniskeskuksen massakentillä pelattava, HVS-Tenniksen isännöimä turnaus alkoi viime viikonloppuna pelatuilla kaksinpelin karsinnoilla. Pääsarjat käynnistyvät tänään maanantaina.

Suomalaisia on kaksinpelin pääsarjassa mukana yhteensä kahdeksan. Suoran paikan ATP-rankingsijoitustensa perusteella saivat Patrik Niklas-Salminen ja Patrick Kaukovalta. Villillä kortilla turnaukseen pääsivät suomalaisista Otto Virtanen, Verneri Tuomi ja Aaro Pöllänen. Lisäksi Ville-Petteri Ahti, Alex Hedman ja Leevi Säätelä selvittivät tiensä pääsarjaan karsintojen kautta.

Nelinpelissäkin sinivalkoinen väriyhdistelmä on vahvasti edustettuna, sillä mukana on yhteensä viisi suomalaisparia. Lisäksi Kaukovalta ja Pöllänen osallistuvat nelinpeliin ulkomaalaisen parin kanssa.

Turnauksen pääsarjat käynnistyvät kaksin- ja nelinpelin ensimmäisen kierroksen otteluilla Talin Tenniskeskuksessa maanantaina kello 11.00.

Digitalist Open 2017, 12.-19.8.2017, Helsinki

ITF Futures, 15 000 $, Helsinki

Livescore

Henri Kontinen pelaa ATP Masters -turnauksessa Yhdysvalloissa

Toissa viikolla Washingtonin ATP 500 -kilpailun voittanut Henri Kontinen lähtee parinsa John Peersin kanssa hakemaan kauden kolmatta turnausvoittoa Cincinnatista. Viime viikolla pelatun Montrealin ATP Masters -turnauksen puolivälieriin yltäneet Kontinen ja Peers pelaavat nyt Western & Southern Openissa, joka on niin ikään ATP Masters -sarjan kilpailu.

Ykköseksi sijoitetut Kontinen ja Peers pääsevät suoraan kilpailun toiselle kierrokselle. Kaksikon avausvastustaja tulee ottelusta, jossa Espanjan Roberto Bautista Agut ja David Ferrer ottavat mittaa Italian Paolo Lorenzista ja Espanjan Albert Ramos-Viñolasista.

Kontisen ja Peersin ensimmäinen ottelu Cincinnatin turnauksessa lienee ohjelmassa keskiviikkona.

ATP Masters, Western & Southern Open, Cincinnati

Livescore

Emma Laine metsästää voittoja Sveitsissä

Naisten maajoukkueen eli Cinia Fed Cup Team Finlandin kokenut kapteeni Emma Laine tavoittelee tällä viikolla menestystä 25 000 dollarin ITF-kilpailussa Sveitsissä. Laine, 31, osallistuu Montreux’ssa massalla pelattavan turnauksen nelinpeliin yhdessä venäläisen Kseniia Bekkerin, 20, kanssa.

Kaksikon avausvastustaja ei ole vielä tiedossa, mutta ensimmäinen ottelu lienee ohjelmassa joko tiistaina tai keskiviikkona.

ITF Womens Circuit, 25 000 $, Montreux

Livescore

Taneli Tenhunen kilpailee Belgiassa

Pyörätuolitennispelaaja Taneli Tenhunen pelaa alkavalla viikolla Ath Open -turnauksessa, joka on 14 000 dollarin ITF 3 -sarjan kilpailu. Belgian Athissa käytävä turnaus alkaa keskiviikkona.

Tenhunen, 31, eteni viime viikolla Antwerpenissä pelatussa ITF Futures -turnauksessa puolivälieriin sekä kaksin- että nelinpelissä.

ITF 3 Series, 14 000 $, Ath

18-vuotiaiden SM-kilpailut pelataan Vaasassa

Wasa Tennis Club isännöi tulevana viikonloppuna Vaasassa pelattavia 18-vuotiaiden SM-kilpailuja. Suomen mestaruudet ratkotaan tyttöjen ja poikien osalta sekä kaksin- että nelinpelissä. Ottelut alkavat poikien kaksinpelin karsinnoilla perjantaina iltapäivällä.

18-vuotiaiden SM-kilpailut, 18.-21.8.2017 (Vaasa)

14-vuotiaiden SM-kilpailut ja 10-vuotiaiden Cinia JGP

Cinia JGP -kilpailusarja jatkuu viikonloppuna kauden neljännellä osakilpailulla, jossa 14-vuotiaiden osalta pelataan myös ikäluokan SM-mitaleista. Suomen mestaruuksista kilpaillaan Karjalan Tenniksen johdolla tyttöjen ja poikien kaksin- ja nelinpeleissä sekä lisäksi sekanelinpelissä.

Sporttikeskus Tennarin massakentät Lohjalla puolestaan toimivat 10-vuotiaiden osalta kauden neljännen Cinia JGP -osakilpailun näyttämönä. Lohja-Tenniksen järjestämän osakilpailun ohjelmassa ovat kaksin- ja nelinpelit tytöille ja pojille.

10-vuotiaiden Cinia JGP, 18.-21.8.2017 (Lohja)

14-vuotiaiden SM-kilpailut & Cinia JGP, 18.-21.8.2017 (Joensuu)

Jaa:

Seuraava uutinen: Eero Vasa yliopistoon… →