Ennätysvuosi: Street Tennis -kiertue rikkoo tänä keväänä 100 koulun rajan

13.5.2016  |  11:57

 

Suomen Tennisliiton ja LähiTapiolan Street Tennis -kiertue on tavoittanut kevään aikana jo lähes 11 000 koululaista ja päiväkotilasta ympäri maan. Tähän mennessä kiertue on käynyt yli 90 koulussa ja kahdessa päiväkodissa.

– Tänä keväänä Street Tennis -kiertue tulee ensimmäistä kertaa ylittämään 100 koulun rajan. Vuoden 2012 ensimmäisestä kiertueesta määrä on siis noin viisinkertaistunut. Kasvun ovat mahdollistaneet sekä hyvät yhteistyökumppanit että tennisseurat, jotka ovat innokkaasti olleet mukana järjestämässä tapahtumia, STL:n seurapalvelupäällikkö Henrik Zilliacus kiittelee.

Osallistujamäärä noussee noin 13 000 eli samaan kuin viime vuonna. Tuosta huikeasta joukosta on jo löytynyt seuroihin uusia, nuoria tenniksen harrastajia.

– Kiertueen avulla tennis tulee myös opettajille tutuksi. Tämä edesauttaa tenniksen saamista mukaan liikuntatunneille ja välituntipelaamiseen. Monet koulut ovatkin tilanneet välineitä.”

Toukokuun loppuun mennessä järjestetään vielä noin 15 tapahtumaa. Katso kiertuekalenteri osoitteesta www.streettennis.fi

Jaa:

Seuraava uutinen: Korjattu tasoluettelo julkaistu… →