Emma Laine jatkaa valmentamisen parissa – ”Haluan auttaa muita ja kokemukseni kautta uskon pystyväni auttamaan”

6.4.2019  |  09:09  |  Artikkeli

Uransa Fed Cupiin lopettava maajoukkueen kapteeni ja Suomen kaikkien aikojen naistennispelaaja Emma Laine kertoo haluavansa auttaa nuoria eteenpäin.

Juniorivuosiaan Laine muistelee hymyissä suin. Arkeen kuului monia eri lajeja ja liikunta kuului isona osana päivittäiseen tekemiseen.

– Olin vilkas ja aktiivinen lapsi. Tennis sattui lopulta valikoitumaan kesäleirin monista lajeista minun lajikseni. Pelasin 15-vuotiaaksi asti täysillä myös koripalloa. Nykyään erikoistutaan todella varhaisin – itse kannatan monipuolisuutta ja olen koko lapsuuteni pelannut monia lajeja, mikä on auttanut minua ihmisenä ja urheilijana. Fyysisten ominaisuuksien kannalta monilajisuus oli minulle todella tärkeää vahvan perustan rakentamiseksi.

Laine aloitti tenniksen pelaamisen 5-vuotiaana Lahden Verkkopalloseuran kesäleirillä.

– Tykästyin tennikseen ja innostuin pelistä. Minua ei puskettu ammattilaisuralle, vaan tennis on minulle aina ollut rakas harrastus.

Laine mainitseekin suomalaisten tennisseurojen aktiivisen ja hyvän leiritarjonnan, esimerkiksi kesäisin, hyvänä matalan kynnyksen tapana aloittaa laji.

– Nykyäänkin monet tennisseurat tarjoavat paljon leirejä harrastuksen aloittamiseksi. Esimerkiksi se leiri miltä aloitin Lahdesta jatkaa yhä toimintaansa ja monia perinteikkäitä tennisleirejä löytyy ympäri Suomea.

Porsche Junior Team Finlandin tyttöjuniorit Laineen valmennuksessa

Laine muistelee ammattilaisuransa alkuvaiheita nostaen esille toimivan tukiverkoston merkityksen huipulle tähtäävien nuorten arjessa.

– Ammattilaisuuteen tähtääville ensimmäisenä vinkkinä on, että pitää olla hyvä ja toimiva tukiverkosto: taustatiimistä valmentajiin. Olin itse aika tietämätön, lähdin vaan pelaamaan ja onneksi onnistuin – nykyään tietoa on paljon enemmän saatavilla esimerkiksi ravinnosta, treenaamisesta, kilpailemisesta ja ylipäätään ammattilaisuuden vaatimuksista.

Laine haluaa uransa jälkeen jakaa oppejaan ja kertoa kokemuksiaan nuorten pelaajien auttamiseksi.

– Haluan auttaa muita ja kokemukseni kautta uskon pystyväni auttamaan. Mielelläni jaan tietoani eteenpäin tulevaisuuden pelaajille. Löytäkää oma juttunne ja motivaationne. Keskittykää olennaiseen ja itsenne kannalta tärkeisiin asioihin – ei liialliseen vertailuun. Ei ole olemassa yhtä reittiä, vaan polkuja on monenlaisia, päätti Laine.

Jaa:

Seuraava uutinen: Senioreiden sarjatenniksen pronssi-… →