Eerola ja Niklas-Salminen sisäkenttien Suomen mestarit 2018

18.12.2018  |  17:30  |  Raportit, Seurat

Clarissa Blomqvist ja Emma Eerola

Yleiset SM-kilpailut & 7. Finnish Tour by Toihan on saatu päätökseensä Kotkassa. Naisten kaksinpelin mestariksi pelasi Emma Eerola, 16, ja miehissä juhli Patrik Niklas-Salminen, 21. Molemmille pelaajille kyseessä on ensimmäinen aikuisten mestaruus.

Eilen kruunattiin nelinpelien ja sekanelinpelin Suomen mestarit. Kultaiset mitalit ansaitsivat seuraavat kaksikot: Peppi Ramstedt/Clarissa Blomqvist (HVS), Lauri Kiiski/Tero Vilen (TaTS) ja Laura Hietaranta/Roni Hietaranta (HVS). Lue aiheesta lisää täältä.

Eerolalle ensimmäinen aikuisten Suomen mestaruus – ”En osannut oikein odottaa tätä”

Naisten kaksinpelin loppuottelussa kohtasivat kaksi nuorta lahjakkuutta. Toiseksi sijoitettu 16-vuotias Emma Eerola (TaTS) ja sijoittamaton 14-vuotias Clarissa Blomqvist tavoittelivat molemmat ensimmäistä aikuisten kaksinpelimestaruuttaan.

Eerola ja Blomqvist kohtasivat jo eilen nelinpelifinaalissa. Tuolloin Blomqvist yhdessä Ramstedtin kanssa vei Suomen mestaruuden tiukassa kolmen erän taistossa Eerolaa ja Hietarantaa vastaan.

Tiistaisessa loppuottelussa kahden kovaa lyövän pelaajan välillä kääntyi hallinta Eerolalle heti ensimmäisen erän alkuvaiheilla. Eerola pelasi läpi ottelun vahvasti ja varmasti, mikä siivitti hänet uransa ensimmäiseen aikuisten kaksinpelimestaruuteen vasta 16-vuoden iässä. Loppulukemat Eerolalle 6-2, 6-4.

Emma Eerola

– Tuntuu todella hyvältä. En osannut oikein odottaa tätä. Tietysti, kun turnaukseen lähden niin kaikki pelit pyritään voittamaan. Silti tämä mestaruus tuli hieman yllättäen. Loppuottelu ei ollut Clarissan eikä minun paras peli, mutta onnistuin pelaamaan fiksusti ja varmasti, tyytyväinen Eerola kertoi.

– Emma pelasi tosi hyvin ja ansaitsi voittonsa tänään. Kokonaisuutena oli todella hyvät kisat minulta – olen erittäin yllättynyt ja iloinen nelinpelin SM-kullasta ja tänään tulleesta hopeasta, ilahtunut Blomqvist kommentoi.

Clarissa Blomqvist

”Ensimmäinen aikuisten mestaruus tuntuu kyllä erityisen hyvältä”

Miesten kaksinpelissä nähtiin odotettu finaali, kun vastakkain olivat kärkisijoitetut Patrik Niklas-Salminen (TaTS) ja Lauri Kiiski (TaTS). 21-vuotias Niklas-Salminen tavoitteli uransa ensimmäistä aikuisten mestaruutta ja Kiiski, kuusinkertainen Suomen mestari, puolusti viime vuotista titteliään.

Kumpikaan pelaajista ei ollut hävinnyt erääkään turnauksen aikana. Loppuottelussa nähtiin kovia lyöntejä ja taidokasta pallonkäsittelyä molemmilta pelaajilta. Niklas-Salmisen aggressiivinen peli toi lopulta miehelle ensimmäisen aikuisten mestaruuden eräluvuin 6-4, 6-2.

Lauri Kiiski ja Patrik Niklas-Salminen

– Tosi tiukka matsi ja nyt tuntuu erittäin hyvältä. Lauria vastaan pitää olla alusta asti skarppina. Vähän haparoin alkuun ja Lauri pelasi todella hyvin, mutta sitten lähti rullaamaan. Tänään syötin ja pelasin kämmentä todella hyvin – lisäksi onnistuin hyödyntämään koko kentän, mikä on erityisen tärkeää Lauria vastaan. Ensimmäinen aikuisten mestaruus tuntuu kyllä erityisen hyvältä. Ei tämä minun päätavoite ole, mutta hieno merkkipaalu. Nyt treenaamaan ja keskittymään ammattilaiskauden alkuun, iloinen Niklas-Salminen kertoi.

Patrik Niklas-Salminen

– Pelasin hyvin ja syötin paremmin kuin aiemmin, mutta Patrik oli tosi kova. Varsinkin ensimmäisessä erässä pystyin haastamaan. Onnistuin mielestäni hyvin käyttämään eri kierteitä, joilla sain Patrikin pysymään pois parhaista lyöntiasennoista. Kokonaisuutena kisat menivät minulta jopa yli odotusten ja olen erittäin tyytyväinen, kaksinpelin hopeaa ja nelinpelin kultaa napannut Kiiski kommentoi.

Lauri Kiiski

TULOKSET
KUVAGALLERIA
PÄÄKENTÄN OTTELUIDEN TALLENTEET

Yleiset SM-kilpailut & 7. Finnish Tour by Toihan 13.-18.12.2018

Naisten kaksinpeli
Kultaa: Emma Eerola, TaTS
Hopeaa: Clarissa Blomqvist, HVS
Pronssia: Venla Ahti, Smash-Kotka ja Mariella Minetti, TaTS

Miesten kaksinpeli
Kultaa: Patrik Niklas-Salminen, TaTS
Hopeaa: Lauri Kiiski, TaTS
Pronssia: Valtteri Ahti, Smash-Kotka ja Vesa Ahti, Smash-Kotka

Naisten nelinpeli
Kultaa: Peppi Ramstedt/Clarissa Blomqvist, HVS
Hopeaa: Emma Eerola, TaTS/Laura Hietaranta, HVS
Pronssia: Venla Ahti, Smash-Kotka/Liisa Vehviläinen, ÅLK ja Hilppa Tuomola, HPC/Heidi Sarkkinen, OVS

Miesten nelinpeli
Kultaa: Lauri Kiiski/Tero Vilen, TaTS
Hopeaa: Leevi Säätelä, Smash-Kotka/Valtteri Laitinen, OVS
Pronssia: Aleksi Löfman, HVS/Jussi Tiainen, Smash ja Valtteri Ahti/Vesa Ahti, Smash-Kotka

Sekanelinpeli
Kultaa: Laura Hietaranta/Roni Hietaranta, HVS
Hopeaa: Venla Ahti/Vesa Ahti, Smash-Kotka
Pronssia: Joonas Jurvakainen, OVS/Hilppa Tuomola, HPC ja Ville-Heikki Talvenmaa/Maisa Knuutila, KoTS

Jaa:

Seuraava uutinen: Vehviläinen ja Kiiski… →