Baghadatis kukisti Paukun

6.4.2007  |  14:00

Kypros meni 1-0 johtoon Davis Cupissa Suomea vastaan

Kyproksen ykköspelaaja Marcos Baghdatis vei odotetusti Kyproksen 1-0 johtoon Davis Cupin Eurooppa-Afrikan II ryhmän ensimmäisen kierroksen ottelussa Suomea vastaan Nikosiassa perjantaina. Baghdatis sai vastaansa Suomen kakkosena pelanneen Juho Paukun, joka taipui 2 tunnin ja 15 minuutin jälkeen suoraan kolmessa erässä luvuin 3-6, 3-6, 6-7(3).
– Olin ottelun alussa hieman stressaantunut. En tuntenut Paukkua ennestään, joten en tiennyt, mitä odottaa. Ottelun edetessä löysin oman rytmini ja pelini parantui. Aluksi se ei sitä todellakaan ollut, myönsi Baghdatis.
-Oli hyvä, että kolmas erä oli tiukka. Nyt on helpompi lähteä jäljellä oleviin otteluihin, sanoi Baghdatis, joka tunsi niskassaan Kyproksen kansallisen tenniskeskuksen keskuskentän täpötäyden, yli 1.500 katsojan odotukset niskassaan.
Juho Paukku syötti omat syöttövuoronsa hyvin vaihdellen syöttöjään hyvin. Hän hävisi vain kolme kertaa, ensimmäisen erän kuudennen pelin ja toisen erän kolmannen ja viidennen pelin.
-Harmittaa, että en päässyt hänen syöttöihinsä käsiksi. Muuten pysyin hyvin tempossa mukana. Aloitin vain huonosti, tein liikaa virheitä. Osaksi se meni jännityksen piikkiin, ja peli parani matsin edetessä, totesi Paukku.
Suomen kapteenin taktiikkana oli, että Paukun piti pitää Baghdatisia kentällä mahdollisimman pitkään ja siinä Paukku onnistuikin: kyproslainen puuskutti kolmannessa erässä Paukun siirrellessä palloa puolelta toiselle. Baghdatis sai juosta.
-Huomasin, että vastustaja oli hieman väsynyt. Odotin maailman listan 18. sijalta olevalta hieman varmempaa ja terävämpää peliä.
Paukku pelasi mainion kolmannen erän, jossa edettiin 6-6:een ilman syötön murtoja. Tie-breakin Bagdhatis voitti 7-3.
Kypros meni maaottelussa 1-0 johtoon. Päivän toisessa ottelussa Kyproksen kakkonen, Photos Kallias kohtaa Suomen ykkösen, Jarkko Niemisen. (RN)

Kypros – Suomi
Davis Cupin Eurooppa-Afrikan II ryhmän 1.kierrosta

Nikosia 6.-8.4.
Marcos Baghdatis Kypros – Juho Paukku 6-3, 6-3, 7-6(3)

Jaa:

Seuraava uutinen: J.Nieminen helppoon voittoon… →