Ahti ensimmäiseen Suomen mestaruuteensa – ”Tuuletuksista varmasti huomasi, että tuntuu todella hyvältä”

19.12.2021  |  15:32  |  Raportit

Miesten kaksinpelin sisäkenttien Suomen mestaruuteen pelasi ensimmäistä kertaa urallaan Smash-Kotkan Vesa Ahti.

MIESTEN KAKSINPELIN LOPPUOTTELU
Vesa Ahti, Smash-Kotka – [3] Aleksi Löfman, HVS 6-7(3), 7-5, 7-6(4)

 

TULOKSET
KUVAGALLERIA

Loppuottelussa kohtasivat ensimmäistä kertaa aikuisten kaksinpelin SM-loppuotteluun selvinneet kolmanneksi sijoitettu 19-vuotias Aleksi Löfman (HVS) ja sijoittamaton 22-vuotias Vesa Ahti (Smash-Kotka). Kaksikon keskinäisiä otteluita johti Löfman 3-1 ennen päivän isoa koitosta. Viimeisimmän kerran he kohtasivat elokuussa Jyväskylän TEHO Sport Finnish Tourilla ja silloin Löfman voitti tiukasti 6-4, 7-6.

Finaali alkoi laadukkaasti vahvojen syöttöjen ja verkkopelin sävyttämänä. Kuten odottaa saattoi tuli erästä syöttövoittoinen, kun molemmat finalistit lukeutuvat Suomen parhaimpiin syöttäjiin ja Laajasalon kenttä on nopea. Lähimmäksi murtoa pääsi erän kolmannessa pelissä Löfman siinä kuitenkaan onnistumatta ja lopulta ratkaisu haettiin tie-breikistä. Katkaisupelissä oli HVS-Tenniksen Löfman vahvempi ottaen ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen luvuin 7-6(3).

Ahti ei antanut erätappion häiritä, vaan otti päivän ensimmäisen murron heti toisen erän avauspelissä. Murron turvin edettiin Ahdin syöttövuoroon 5-4 tilanteessa. Yksi epäselvä tuomio sai Ahdin fokuksen hetkellisesti alas ja sen hyödynsi Löfman tasoittaen tilanteeksi 5-5. Kuitenkin heti seuraavassa pelissä sai Ahti uuden vaihteen silmään, mikä toi murron ja heti perään pidon sekä samalla erän 7-5.

Ratkaisevasta erästä saatiin juuri sellainen jännitysnäytelmä kuin oli tilauksessa. Tasaväkisen kamppailun ratkaisu tuli tie-breikistä. Ahti kiihdytti 5-1 johtoon ja näytti jo ratkaisseen ottelun. Löfman tuli kuitenkin 4-5 tilanteeseen aiheuttaen ylimääräisiä sydämenlyöntejä niin katsojille kuin vastustajalleen. Ahti kasasi kuitenkin vielä kertaalleen rivinsä ja syötti mestaruuden itselleen 6-7(3), 7-5, 7-6(4).

– Tuuletuksista varmasti huomasi, että tuntuu todella hyvältä. Ei olisi vuosi voinut paremmin loppua. Syöttöpainotteinen ottelu, jossa molemmat pitivät huolta omista syöttövuoroistaan. Aleksin syöttöön on todella haastavaa päästä kiinni. Ei ehkä ollut tasoltaan aivan niin korkeatasoinen ottelu kuin odotin tai olen pelannut, mutta toki olihan kyseessä SM-finaali ja hieman jännittikin.

Löfman kertoi olevansa viikkoon tyytyväinen kokonaisuudessaan, mutta toki harmissaan finaalitappiosta.

– Hieman alkoi loppua puhti kesken. Toisesta erästä alkaen aloin tuntea väsymystä, mikä heijastui kaikkeen tekemiseen tehojen tippumisena. Erityisesti syötöstä lähti voimaa ja jouduin aloittamaan myös liian monia pisteitä kakkossyötöllä. Tiukka ja jännittävä ottelu, ei riittänyt tällä kertaa minulla, mutta onnea Vesalle hyvästä ottelusta.

Ahti kertoo tenniksen olevan suuressa roolissa elämässään tällä hetkellä.

– Nyt olen vihdoin saanut olla terveenä ja tennis maistuu hyvältä. Kyllä tässä on tarkoitus lähteä kiertämään ammattilaiskisoja ja katsoa mihin asti rahkeet riittävät.

Jaa:

Seuraava uutinen: Haavisto Suomen mestaruuteen… →