12-vuotiaiden Suomen mestarit ratkottu Kotkassa

8.8.2016  |  13:40

12-vuotiaiden 4. JGP ja SM-kilpailut pelattiin Kotkassa 4-7.8. Kilpailutkäytiin epävakaissa olosuhteissa Kotkan tennishallin ulko- ja sisäkentillä.Kilpailunjohtaja Pasi Ahtin mukaan: ”Sää sotki ulkokisoja, mutta ei kisoja. Sateestahuolimatta aikataulut pitivät mainiosti.” Kokonaisuudessaan nuorten otteluitaoli oikein mukava seurata ja iloksemme jouduimme puuttumaan nuorten käytökseenvain yksittäisiä kertoja. Mailat pysyivät kädessä ja hymy paistoi pelaajienhuulilta. Vaikutti siltä, että myös pelaajien vanhemmat ja muut katsojatviihtyivät,” kertoo Ahti.

Poikien kaksinpelissä voittajaksi selviytyi hieman yllättäen viidenneksi sijoitettuAndreas Sillaste, joka voitti finaalissa kuudenneksi sijoitetun LucasForsströmin kolmen erän taistelun jälkeen lukemin 1-6, 7-6, 6-4. Tyttöjenfinaalissa olivat puolestaan vastakkain kärkisijoitetut Asta Miettinen jaStella Remander. Voittajaksi selviytyi upealla esityksellä Lohjan Tennistä edustavaStella, joka kruunasi viikonloppunsa voittamalla myös sekanelinpelin yhdessäDaniel Kotkan kanssa. Nelinpelin voittajiksi kruunattiin pojissa Axel Erikssonja Juho-Eric Biggs sekä tytöissä Clarissa Blomqvist ja Sofie Erlund.

Mitalien lisäksi SM-kilpailuissa jaettiin myös vihreät kortitNaistoimikunnan puolesta. Kyseessä on stipendi, joka jaetaan reilua peliäesittäville junioreille, joilla on positiivinen ja tsemppaava ilme niinkentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Vihreä kortti oikeuttaa 100 euronstipendiin. Poikien sarjan tsemppariksi valittiin Tatu Karvinen (HyTS) jatyttöjen Aada Inna (LTS).

Kuvia palkituista löytyy Tennisliiton Facebook -sivuilta.

Paljon onnea voittajille ja kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille!

 

12-vuotiaiden 4. JGP ja SM-kilpailuiden finaalien tulokset:

T12: 1) Stella Remander (LoTe) 2) Asta Miettinen (PTT) 6-3, 6-1

P12: 1) Andreas Sillaste (OVS) 2) Lucas Forsström (MLK) 1-6, 7-6, 6-4

T12N: 1) Clarissa Blomqvist / Sofie Erlund (HVS) 2) Vera Haataja (TTS) /Aada Inna (LTS) 7-5, 6-4

P12N: 1) Axel Eriksson (ÅLK) / Juho-Eric Biggs (SVS) 2) Daniel Kotka /Oliver Byskata (ÅLK) 7-6, 3-6, 10-4

SekaN: 1) Daniel Kotka (ÅLK) / Stella Remander (Lo-Te) 2) Clarissa Blomqvist(HVS) / Lucas Forsström (MLK) 6-2, 7-6

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Junioreiden SM-kilpailut jatkuvat… →