Suomi kohtaa Monacon Espoossa syyskuussa – Yleinen lipunmyynti auki Ticketmasterissa

18.3.2026  |  09:00  |  Ennakot

Miesten tennismaajoukkue kohtaa Davis Cupin World Group I -maaottelussa 18.-19. syyskuuta Espoon Metro Areenalla Monacon. Samalla Suomi palaa pelaamaan kotiyleisön eteen yli kahden vuoden tauon jälkeen. 

Viimeisin kotimaaottelu pelattiin Turussa helmikuussa 2024 huikeassa tunnelmassa ja lähes loppuunmyydyssä hallissa. Samaa maajoukkue toivoo myös syyskuuksi Espooseen. 

”Yleisön tuki siivittää meidät huippusuorituksiin, ja tuuletukset tuntuvat vieläkin maukkaammilta, kun katsomo on täynnä ystäviä, tuttuja, perhettä ja muita Suomen lipun heiluttajia. Meillä on paljon erityisen hyviä muistoja kotiotteluista, ja ne virittävät kehon ja mielen siihen tilaan, että pelaamme parasta tennistämme,” Vuoden urheilijaksi valittu Harri Heliövaara sanoo. 

Heliövaara ja Henry Patten ovat voittaneet alkukauden 2026 aikana jo kolme nelinpeliturnausta. Seuraavaksi vuorossa on Miamin ATP 1000 -turnaus ja sen jälkeen paluu Eurooppaan massakentille. Syyskuun puoliväli on omistettu kiireisen pelaajan kalenterissa maajoukkueelle. 

”Davis Cup -ottelut ovat vuoden kohokohtia ja odotan Monaco-maaottelua innolla”, Heliövaara kertoo. 

Kapteeni Jarkko Nieminen jakaa Heliövaaran innostuksen kotimaaotteluun. 

”Syksyllä tulee 2,5 vuotta edellisestä kerrasta, kun pelasimme kotona. Metro Areenan ottelut ovat olleet hienoja tapahtumia ja niissä on ollut ainutlaatuinen tunnelma. Toivotaan, että pääsemme jälleen pelaamaan loppuunmyydyllä areenalla”, Nieminen sanoo. 

”Yksilölajissa ei tule usein mahdollisuutta nauttia joukkueena pelaamisesta, ja Davis Cup tarjoaa tähän upean mahdollisuuden. Vaikka pidämme hauskaa, teemme asiat kunnolla. Työskentelemme yhteisen tavoitteemme eteen, ja se on edustaa joukkuetta ja Suomea niin hyvin kuin osaamme”, Jarkko Nieminen sanoo. 

Tennishuuma käy Suomessa kuumana, minkä osoitti myös se, että Talissa syksyllä pelattu HPP Open myytiin kuutena iltana loppuun.  

”Olemme ylpeitä ja iloisia, kun tenniksen Davis Cup palaa taas Espooseen. Olemme jo lukuisia kertoja voineet nauttia Espoo Metro Areenalla kansainvälisestä huipputenniksestä ja kannustaa suomalaiset kohti menestystä! Näin kävi edellisellä kerralla, eikä menestys jää ainakaan kannustuksesta kiinni”, Espoon liikuntajohtaja Martti Merra toteaa.   

Vastaan kovatasoinen Monaco 

Paikkansa Suomen joukkueessa ovat jo varmistaneet Harri Heliövaara (ATP-8) ja Otto Virtanen (ATP-128). Monacon joukkueen muodostivat edellisessä maaottelussa Kazakstania vastaan Valentin Vacherot (ATP-25), Hygo Nys (nelinpelin ATP-17), Romain Arneodo (nelinpelin ATP-47), Benjamin Balleret ja Leonardo Ljubicic, ja samoja nimiä tultaneen näkemään myös Suomea vastaan. 

Suomi kohtasi Monacon viimeksi vuonna 2015, jolloin sinivalkoiset veivät voiton 3-2. 

”Monacon ykköspelaaja Vacherot on noussut nopeasti 30 parhaan joukkoon. Jännä nähdä, millä sijoilla hän on ATP-rankingissa syyskuussa. Tuntuu, ettei hän ole vain yhden voiton tähti. Monacolla on myös hyvät nelinpelaajat. Suhtaudumme vastustajaan nöyrästi, kuten aina. Valttimme on pelata tasokkaampaa tennistä, valmistautua yhdessä paremmin ja olla joukkueena vahvempia”, Nieminen kommentoi. 

”Kannattaa tarttua tilaisuuteen nauttia Suomen peleistä livenä ja kotikentällä. Nähdään Espoossa”, kapteeni jatkaa.  

LIPUNMYYNTI | TICKETMASTER
TAPAHTUMASIVUSTO

Jaa:

Seuraava uutinen: Kehitä valmennustoimintaa ja… →