TEHO Sport Finnish Tourilla uudet mestarit: Haavisto ja Löfman

29.8.2021  |  15:32  |  Raportit

TEHO Sport Finnish Tourilla saatiin uudet turnausvoittajat niin naisissa kuin miehissä: Ella Haavisto (Smash) ja Aleksi Löfman (HVS).

Viikonloppuna nähtiin ensikertalaisten esiinmarssia loppukierroksilla. Sekä naisissa että miehissä oli välierävaiheessa mukana pelaajia, joilla ei ollut kaksinpelin turnausvoittoja Finnish Tourilta.

Haavisto palasi kentille voitokkaasti: ”Tuntuu todella hyvältä, kaikki pelit menivät hyvin ja oma pelini oli tasaista”

Naisten yläkaavion välierässä ykköseksi sijoitettu Haavisto, 19, kukisti neljänneksi sijoitetun Emma Kuusiston (JTS) 6-2, 6-2 ja alakaaviossa Marissa Minetti (TaTS) vei voiton villin kortin turnaukseen saaneesta 14-vuotiaiden Suomen mestarista Nuppu Palmista (Smash) 6-3, 6-4.

Haavisto ja Minetti olivat kohdanneet toisensa vuosi sitten 21-vuotiaiden SM-kilpailuissa, jolloin Haavisto oli vahvempi. Läpi viikonlopun vahvasti pelannut Haavisto oli myös tällä kertaa edellä ja voitti Minettin 6-3, 6-1.

Haavisto ylsi Finnish Tourin loppuotteluun myös toukokuussa Helsingissä, jonka jälkeen kävi vasemman ranteen operaatiossa. Paluu kisakentille oli siis täydellinen.

– Tuntuu todella hyvältä, kaikki pelit menivät hyvin ja oma pelini oli tasaista. Finaalissa onnistuin ratkaisemaan itse monia palloja, kommentoi Haavisto.

Haavisto kertoo ranteen kuntouksen sujuneen hyvin ja tilanteen olevan hyvällä mallilla.

– Pelasin kuitenkin rystyltä vain alakierrettä koko kisan ajan, koska en voi vielä lyödä rystyä täysillä. Pikkuhiljaa eteenpäin.

Löfmanin loistoa: ”Viikonloppu oli kokonaisuudessaan todella onnistunut”

Miehissä ykkössijoitettu Löfman, 19, nappasi myös turnausvoiton. Kovasyöttöinen Löfman selvisi avausottelustaan säikähdyksellä kolmessa erässä, mutta tämän jälkeen oli meno vakuuttavaa. Välierässä Löfman voitti viidenneksi sijoitetun Hermanni Tiaisen (Smash) 6-2, 6-1 ja toisessa välierässä turnauksen yllättäjä Peetu Pohjola (TaTS) voitti kolmanneksi sijoitetun Leevi Säätelän (HVS) 6-4, 7-6(5). Pohjola voitti matkalla finaaliin myös kuudenneksi sijoitetun Oskar Antinheimon (HVS) ja toiseksi sijoitetun Juho Paukun (Break Point). Loppuottelussa Löfman näytti kuitenkin vahvuutensa ja otti ensimmäisen turnausvoittonsa kansallisessa huippukilpasarjassa erin 6-4, 6-0.

– Viikonloppu oli kokonaisuudessaan todella onnistunut. Pystyin pelaamaan lähes poikkeuksetta hyvää peliä läpi turnauksen. Finaali oli erittäin hyvää tekemistä, vaikka syöttöni olikin finaalissa heikko. Pakko myös sanoa, että oli hienoa nähdä finaalissa pää- ja linjatuomarit – se toi arvokkuutta tapahtumalle ja buustia itselleni, kertoi Löfman.

Löfmanilla on edessään viimeiset ylioppilaskirjoitukset ensi kuussa ja valmistuminen odottaa joulukuussa.

– Sitten pääsen panostamaan tennikseen sataprosenttisesti.

Aleksi Löfman, kuva: Kia Komulainen

TEHO SPORT FINNISH TOUR | VIERUMÄKI, NAISET
TEHO SPORT FINNISH TOUR | JYVÄSKYLÄ, MIEHET

VIERUMÄKI

Välierät
[1] Ella Haavisto, Smash – [4] Emma Kuusisto, JTS 6-2, 6-2
[3] Marissa Minetti, TaTS – Nuppu Palm, Smash 6-3, 6-4

Loppuottelu
[1] Ella Haavisto, Smash – [3] Marissa Minetti, TaTS 6-3, 6-1

JYVÄSKYLÄ

Välierät
[1] Aleksi Löfman, HVS – [5] Hermanni Tiainen, Smash 6-2, 6-1
Peetu Pohjola, TaTS – [3] Leevi Säätelä, HVS 6-4, 7-6(5)

Loppuottelu
[1] Aleksi Löfman, HVS – Peetu Pohjola, TaTS 6-4, 6-0

Jaa:

Seuraava uutinen: Ruusuvuori avaa US… →